Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Turku elää ravintolabuumia – ruokalähettiläs näkee kukoistukseen kaksi syytä

Tanja Raunio on Turun ruokalähettiläs.

Janne Koivisto

Visit Turku nimitti viime syksynä Turkuun kaksi ruoka- ja juomakulttuurin lähettilästä eli food ambassadoria. Ensimmäiset lähettiläät ovat ruokatoimittaja Heli Nieminen ja baarimestari Tanja Raunio.

Ruokakulttuuri on kehittynyt Turussa viime vuosina nopeasti. Entistä useampi matkailija kertoo, että matkakohteen valintaan vaikutti Turun monipuolinen ravintolatarjonta.

Tanja Raunio katsoo, että käännekohta oli kulttuuripääkaupunkivuosi 2011.

 

– Täällä on ollut laadukkaita ravintoloita ennen sitäkin, mutta silloin ulkona syömisen ja juomisen kulttuuri sai vielä enemmän siipiä alleen. Turkulaiset ravintolat saivat itseluottamusta, ja asiakkaat oppivat tekemään pöytävarauksen. Sisämarkkinat piristyivät, jos niin voi sanoa.

Raunio kertoo, että Turun ravintoloiden maine on parantanut muualla Suomessa. Raunio huomasi sen esimerkiksi toimiessaan Suomen baarimestariyhdistyksessä.

– Vielä pari vuotta sitten kuului sellaista kuittailua, että Turusta. Nyt kysellään, onko Kaskikseen oikeasti niin pitkä jono ja mitä uutta teille on taas tullut. Suhtautuminen on muuttanut selkeästi.

Raunio katsoo, että ruoka- ja juomakulttuurin kehittymistä selittää Aurajoen historiallinen miljöö, jossa toimii lähietäisyydellä paljon pieniä ja uniikkeja ravintoloita. Ravintoloitsijat ovat Raunion mukaan ymmärtäneet sen, ettei toisen menestyminen ole itseltä pois vaan yhteistyö synnyttää uusia ideoita.

– Ravintoloiden yhteistyö on upeaa. Kun esimerkiksi Mamissa oli sairaslomia, Simo Raisio Kaskiksesta oli auttamassa siellä. Ei ole itseltä pois, jos naapurilla menee hyvin. Kun käy tekemässä jossain muualla, saa laajentaa omaa katsantokantaa.

Toinen selitys on Tukholman läheisyys.

– Helsingissä baarimestarit hakevat vaikutteita Lontoosta, Berliinistä ja New Yorkista. Täällä riittää, että menee Tukholmaan. Siksi monet jutut ovat tulleet tänne ennen Helsinkiä.

Ruoka- ja juomakulttuurin lähettiläiden tehtävänä on tuoda esiin Turun ja koko Varsinais-Suomen ruoka- ja juomakulttuuria.

Raunio kertoo, että lähettiläät ovat luottaneet tässäkin asiassa yhteistyöhön. He ottivat mukaan paitsi ravintoloita myös ruoka- ja juoma-alan teollisuutta, koulutusta, tutkimusta ja kauppaa. Koska alan toiveena oli saada lisää koulutusta, lähettiläät päättivät järjestää sitä.

Yhdessä koulutuksessa esimerkiksi opeteltiin ottamaan herkullisia ruokakuvia sosiaaliseen mediaan.

– Sosiaalinen media on nykyään matkailijoille tärkeä kanava. Siksi toivomme, että ihmiset käyttäisivät häshtägiä eatmyturku. Se auttaa matkailijaa löytämään ravintolasuosituksia.

Tanja Raunio on ollut kehittämässä turkulaista juomakulttuuria pitkään. Hän työskentelee ravintola Old Bankissa, kouluttaa alalle uusia työntekijöitä ja toimi aiemmin Turun baarimestareiden puheenjohtajana.

On pieni yllätys, että hän päätyi alalle.

– Minun äitini ainakin ihmettelee sitä, koska olin lapsena supernirso. Vedin ensimmäiset seitsemän vuotta vain riisimuroja. En uskaltanut ensin maistaa edes karkkia ja olin koulussa jälki-istunnossa, kun en suostunut syömään kouluruokaa.

Koulun jälkeen Raunio lähti kuitenkin suurtalouskokkilinjalle, jossa hänelle sattui loistava opettaja, Paula Lobbas.

– Hän oli asennekasvattaja ja kertoi juttuja. En muista niinkään, kuinka paljon pannaan jauhoja, mutta muistan hänen tarinansa ja hänen suhtautumisensa meihin. Sitten on ollut onni päätyä hyviin työpaikkoihin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat