Aalto Yökerhossa järjestetään turkulaissinkkujen Love Bileet

Johanna Erjonsalo / arkisto

Deittisirkus järjestää Turun Aalto Yökerhossa 17. marraskuuta ensimmäiset sinkuille tarkoitetut Love Bileet. Love Bileissä on kaksiosainen ohjelma, alkuillasta on sokkotreffejä lennosta ja loppuillasta suositut pop up-pikadeitit.

– Ihmiset tulevat pääasiassa pitämään hauskaa yökerhoihin, mutta uuden ihmisen kohtaamiselle on myös kaikilla kyseisenä iltana hyvä mahdollisuus leikkimielisen deittiohjelman myötä. Joku saattaa etsiä tulevaa puolisoa, kun taas toinen seikkailua ja katsoa mitä siitä seuraa rennoin ottein. Kai tätä voi sanoa jonkinlaiseksi Live-Tinderiksi ja monet sopivatkin Love Bileisiin Tinder-treffejä, kertoo Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Aiemmin Deittisirkus on ollut Turussa menestyksekkäästi mukana DBTL:ssa oheisohjelman tarjoajana.

Love Bileisiin ikärja on 18 ja osallistujat edustavat pääasiallisesti usein sitä ikäluokkaa, minkä ikäisiä henkilöitä kyseisessä ravintolassa normaalistikin käy.

Turun alueella noin 52 000 henkilöä asuu yksin, joista suuri osa on sinkkuja. Miehiä lukemasta on reilut 22 400 ja erotus tästä, eli reilut 29 600 on naisia. Lisäksi on esimerkiksi yhden vanhemman talouksia, joita Turussa on noin 6 300.

Written by:

Ota yhteyttä