Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Suomi Ensin jakautui kahtia – johtohahmot syyttävät toisiaan valehtelusta, tällainen on uusi Suomen Kansa Ensin ry

Turkuun rekisteröity Suomi Ensin -yhdistys on jakautunut kahtia yhdistyksen johtohahmojen ajauduttua riitoihin.

Marco de Wit toimii puheenjohtaja uudessa Suomen Kansa Ensin ry:ssä. Hänen mukaansa yhdistys perustettiin, koska Suomi Ensin oli toimintakyvytön Mario Argentan vuoksi.

Riikka Laine / arkisto

Yhdistysrekisteriin on rekisteröity Marco de Witin johdolla Suomen Kansa Ensin ry, joka on aloittanut kannattajakorttien keräämisen päästäkseen puolueeksi.

De Wit uskoo, että uudelle nationalistiselle puolueelle on Suomessa tarvetta. Hän on uuden yhdistyksen puheenjohtaja ja Suomi Ensin ry:n varapuheenjohtaja. Jäsenyys molemmissa yhdistyksissä on mahdollista.

Suomen Kansa Ensin ry:n ohjelmassa vaaditaan esimerkiksi Suomen eroamista EU:sta ja euroalueesta, markan palauttamista valuutaksi, kaikkien pankkien kansallistamista ja rahan luonnin siirtämistä valtiolle sekä vahvaa sotilaallista puolustusta. Yhdistys vastustaa jyrkästi Natoa. Tavoitteet ovat osittain samat kuin Suomi Ensin ry:llä, mutta uuden yhdistyksen ohjelma on tarkempi.

Yhdistys haluaa lopettaa kiintiöpakolaisten ja EU:n sisäisten siirtojen vastaanottamisen. Yhdistyksen mielestä kehitysmaalaisia on autettava kehitysmaissa eikä siirtämällä tai sallimalla massamuuttoa Suomeen.

Mahdolliset turvapaikat myönnettäisiin määräajoiksi samalla, kun taloudellisesti tuettaisiin palaamista lähtömaahan tai sen lähialueille. Yhdistyksen ohjelman mukaan Suomessa jo olevat turvapaikanhakijat tulisi sijoittaa valvottuihin pakolaisleireihin Tornion rajan läheisyyteen.

– Itse asiassa Tornion rajan lähellä oleville saarille, de Wit tarkentaa.

De Witin mukaan uusi yhdistys perustettiin, koska sisäisten erimielisyyksien vuoksi Suomi Ensin oli täysin toimintakyvytön. Hänen mukaansa puheenjohtaja Mario Argenta ei suostunut luovuttamaan hallussaan olevia kannattajakortteja eikä kutsumaan sääntömääräistä vuosikokousta paikalle.

Argenta kertoo kieltäytyneensä luovuttamasta kannattajakortteja siksi, että yhdistyksen sisäiset ongelmat ja erimielisyydet ovat niin suuria. Hänen mukaan de Wit ei nauti yhdistyksen hallituksen luottamusta. Argenta on jättänyt Patentti- ja rekisterihallitukseen yhdistyksen perustamista vastustavan kantelun.

– Vastustamme de Witin perustamaa Suomen Kansa Ensin ry:tä siksi, koska uuden yhdistyksen toiminta on haitallista Suomi Ensin ry:n toiminnalle, Argenta perustelee.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat