Puheenaihe

Kaupan liiton tuleva puheenjohtaja ei tyrmää palkankorotuksia

KAUPPA Keskon pääjohtajan mukaan yritysostot ovat onnistuneet. Suunniteltua useampi Siwa ja Valintatalo muuttunut K-Marketiksi.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander on erittäin tyytyväinen siihen, että yhtiö on saanut avattua uusia vientikanavia.

Kimmo Brandt

Vastapäätä istuva haastateltava, Keskon pääjohtaja Mikko Helander on hyvällä tuulella. Muutama tunti aiemmin on kerrottu, että hänelle on myönnetty vuorineuvoksen arvonimi. Vielä suurempi tyytyväisyyden aihe hänelle on kuitenkin se, että Kesko on yritysostojen ja -myyntien jäljiltä paljon vahvemmassa vedossa kuin aiemmin.

Keskittyminen päivittäistavarakauppaan, autokauppaan sekä rakentamisen ja talotekniikan kauppaan on onnistunut. Maatalouskaupan sekä Askon ja Sotkan huonekalukaupat Kesko on myynyt. Urheilukauppaa eli Intersportia ja Budget Sportia Kesko edelleen kehittää, mutta ne eivät ole ydinliiketoimintaa.

– Kaikki meidän toimialojemme ketjut kasvattavat tällä hetkellä myyntiään ja kannattavuuttaan, Helander iloitsee.

Hänen mukaansa Suomen Lähikaupan eli Siwojen ja Valintatalojen ostaminen on ylittänyt kaikki tavoitteet.

– Lähikaupalta tulleissa kaupoissa käy selvästi enemmän asiakkaita kuin aikaisemmin, ja myynnit ovat paljon suuremmat.

Kauppiaisiin on saatu uutta puhtia tarjoamalla heille lisää myymälöitä.

– Selvästi suunniteltua useampi Siwa ja Valintatalo, yli 400 kauppaa, muutettiin K-Marketeiksi, Helander kertoo.

Pääjohtaja on erittäin tyytyväinen myös ammattilaisia palvelevan Onnisen ostoon.

– Rakentaminen ja remontointi siirtyy entistä enemmän ammattilaisten tekemäksi. Rakentamisen uusi trendi on osoittautunut vielä vahvemmaksi kuin kuvittelimme.

Kesko on rautakaupan alalla viiden miljardin myynnillä Euroopan viidenneksi suurin. Pohjoismaissa se on ykkönen.

Kesko on muutenkin kooltaan mielikuvia isompi. Helander muistuttaa, että Kesko ja kauppiaat yhdessä eli K-ryhmä on suurin kaupan alan toimija Suomessa ja Pohjoismaissa kolmas Ikean ja H&M:n jälkeen. K-ryhmän vähittäismyynti on 13 miljardia euroa ja se työllistää 45 000 ihmistä.

Tuoreimmat ilonaiheet Kesko on saanut Kiinasta ja Venäjältä. Kiinaan viedään suomalaisia kuivatuotteita, joita Alibaban jättimäinen verkkokauppa myy. Venäjälle on muutaman viikon ajan viety Pirkka-tuotteita Lenta-ketjun myymälöihin.

– Kauppa Venäjälle on lähtenyt liukkaasti liikkeelle. Sinne menee rekkalasteittain tavaraa joka päivä. On paljon Pirkka-tuotteita, jotka eivät ole pakotteiden piirissä, Helander kertoo.

Pirkka-tuotteista Venäjällä myydään eniten hilloja, kahveja ja keksejä. Kiinaan Kesko vie omien merk-kien lisäksi kotimaisten valmistajien merkkituotteita. Kiinaan on myyty eniten Pirkan mysliä ja pikapuuroa sekä Fazerin makeisia ja Biokian kuivattuja mustikoita.

– Selvitämme logistista kanavaa, saammeko vietyä Kiinaan entistä enemmän tuoretuotteita, Helander kertoo.

Venäjällä ja Kiinassa Pirkka-tuotteet maksavat selvästi enemmän kuin Suomessa. Valtaosa Pirkka-tuotteiden myynnin kasvusta tulee yhä Suomesta.

– Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Pirkka-tuotteiden kokonaismyynti ylittää todennäköisesti miljardin euron rajan.

Helander on aiempi vientiteollisuusmies, joka sanoo Keskossa oivaltaneensa, kuinka tärkeää Suomelle on, että täällä on menestyvän vientiteollisuuden rinnalla oma vahva vähittäiskauppa.

– Jos vahvoja kotimaisia toimijoita ei olisi, tulisi isoja kansainvälisiä toimijoita, joiden valikoimiin kotimaisen teollisuuden pääsy olisi todella vaikeaa, hän pohtii.

– Se, että pienellä maalla on vahva vähittäiskauppa, on koko maan hyvinvoinnin ja työllisyyden kannalta tärkeä. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys EU-alueella. Pienissä maissa oma vähittäiskauppa on hävinnyt. Se ei ole hyvä tilanne maan maataloudelle eikä elintarviketeollisuudelle eikä muulle valmistavalle teollisuudelle.

Isoja tehtäviä

Vuorineuvos, diplomi-insinööri Mikko Helander (s. 1960 Kuopiossa) on ollut Kesko Oyj:n toimitusjohtaja ja Kesko-konsernin pääjohtaja 1.1.2015 alkaen.

Hän siirtyi Keskoon metsäteollisuudesta. Helander työskenteli Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana 2003 –2006 ja Metsä Board Oyj:n toimitusjohtajana 2006–2014.

Valmetissa Helander työskenteli useissa eri tehtävissä vuosina 1984 -1990 sekä vuosina 1993–2004. Kasten Hövikin toimitusjohtajana hän toimi 1990–1993.

Helander on eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja, Kaupan liiton hallituksen jäsen (puheenjohtaja 1.1.2018 alkaen), Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen jäsen ja Keskuskauppakamarin hallituksen jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat