Vapaa-aika

Suora lähetys ei saa uutta juontajaa kauhun valtaan

Asteikolla 1-10 iloitsee Lainto uudesta juontopestistään täyden kympin verran.

Henriikka Eloluoto

Turussa asuva, Lohjalta kotoisin oleva Anne Lainto valittiin Uuden Musiikin Kilpailun toiseksi juontajaksi. Valinta tuli Laintolle yllätyksenä.

– Se oli ihan mieletön yllätys. Muistan, että istuin Tehtaankadun päässä olevassa puistossa ottamassa aurinkoa, kun minulle soitettiin. Soitin puhelun jälkeen ensimmäiseksi vanhemmilleni.

24-vuotiaalla Laintolla on taustaa lähinnä toimittajan työstä, ei niinkään juontamisesta. Tällä hetkellä hän työskentelee radiokanava YleX:llä.

– Lähin kokemus lavalla juontamisesta on siinä, että olen spiikannut itseni sisään, kun laulan karaokea, Lainto nauraa.

Silti finaalin juontaminen Helsingin jäähallissa ja joutuminen suoraan TV-lähetykseen ei pelota nuorta ja reipasta naista.

– En ole mitenkään kauhuissani. Ehkä jännitys tulee sitten helmikuussa, mutta enemmän olen innoissani uudesta jutusta.

Juontajaparina toimivan Joona Kortesmäen kanssa Lainto ei ole aikaisemmin tehnyt yhteistyötä, vaikka he samalta radiokanavalta tulevatkin. Juontajaparin yhteistyö sujuu kuitenkin moitteetta ja Lainto arvostaa kokenutta työparia.

– Me tulemme todella hyvin toimeen, sillä meillä on samanlainen huumorintaju. Parempaa juontokaveria ei voisi toivoa. Joonalla on enemmän kokemusta, joten opin häneltä paljon.

Lainto pitää entisten euroviisukarsintojen tilalle tullutta UMK:ta hyvänä ponnahduslautana uusille artisteille.

– Jos olisin itse artisti ja haluaisin esille uudella tavalla, niin olisin lähtenyt ilman muuta mukaan. Mukana on paljon ensikertalaisia ja jopa tuhkimotarinoitakin. Tässä ohjelmassa etsitään nimenomaan hyviä biisejä, ei hyviä euroviisubiisejä. Uskon, että niistäkin jotka karsiutuvat, voi nousta hyviä bändejä.

Tiistaina julkistettiin ohjelmaan valitut 40 kilpailijaa, jotka esiraati valitsi 540 demon joukosta. Kilpailijoiden joukossa on lukuisa määrä uusia bändejä ja artisteja. Valmiiksi tunnetuista esiintyjistä mukana on esimerkiksi Freeman & Uusi Fantasia, Fatima Koroma ja Martina. Lainto toivoo uuden tyyppisen ohjelman saavan kannatusta myös yleisön keskuudessa.

– Uskon, että katsojat saavat UMK:sta enemmän irti mitä aikaisemmista euroviisukarsinnoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vapaa-aika

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat