Puheenaihe

Yle: Kokoomuslaisia livennyt pois Niinistön takaa presidenttikisassa

Presidentivaalin varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.

Vesa Valtonen

Istuva kokoomustaustainen presidentti Sauli Niinistö on menettänyt presidentinvaalikamppailussa kokoomusäänestäjien kannatusta, kertoo Yle.

Ylen torstaina julkaiseman gallupin mukaan kansanliikkeen ehdokkaana olevan Niinistön etumatka kilpailijoihinsa on silti historiallisen kova.

Niinistön kannatus on laskenut 9 prosenttiyksikköä, mutta se on edelleen 63 prosenttia.

Vihreiden Pekka Haaviston kannatus nousi 14 prosenttiin ja perussuomalaisten Laura Huhtasaaren sekä valitsijayhdistyksen Paavo Väyrysen 6 prosenttiin.

Myös keskustan Matti Vanhanen ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen ovat kirineet 4 prosenttiin.

SDP:n Tuula Haataisen kannatus mataa alamaissa 2 prosentissa. Samaan yltää nyt RKP:n Nils Torvals.

Ylen mukaan kokoomusäänestäjiä on liuennut Niinistön takaa niin Huhtasaaren, Torvaldsin, Vanhasen kuin Väyrysenkin leireihin. Ylen arvion mukaan nämä äänestäjät edustavat "jyrkempää" linjaa kuin Niinistö.

Niinistö on kosiskellut kampanjassaan keskitien äänestäjiä. Myös Niinistön Nato-linjaa on moitittu epäselväksi.

Toisaalta muiden ehdokkaiden nousu johtuu osin äänestäjien paluusta oman puolueensa leiriin.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkija Sami Borg sanoo Ylelle, että Niinistön valinta ensimmäisellä kierroksella näyttää selvältä, vaikka kannatus onkin murentunut.

– Meillä ei aikaisemmin ole ollut tällaista asetelmaa, jossa kaula seuraavaan ehdokkaaseen on näin selvä, Borg sanoo Ylelle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että perussuomalaista eronneiden sinisten kannattajista 27 prosenttia kannattaa Huhtasaarta. Väyrynen saa sinisten kannattajilta 26 prosentin tuen.

Sinisten puoluejohto on liputtanut vaaleissa Sauli Niinistöä.

Taloustutkimus haastatteli Ylen gallupiin 1422 suomalaista 17.–23. tammikuuta.

Tutkimuksen virhemarginaali on 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vaalipäivä on ensi sunnuntaina. Yle lähettää tänään ehdokkaiden yhteistentin kello 21 jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat