Paikalliset

Vihreältä valtuutetulta yllättävä aloite: Turun kaukolämpö päästöttömäksi pienoisydinvoimaloilla

Olkiluodon ydinvoimalaitos. Kuvituskuva.

Janne Koivisto / arkisto

Turun kaupunginvaltuustolle maanantaina jätetty valtuustoaloite pyytää kaupunkia selvittämään, voisiko alueen kaukolämmön tuottaa pienillä modulaarisilla SMR-ydinvoimaloilla (Small Modular Reactor).

Aloitteen teki Matti Vähä-Heikkilä (vihr.) ja sen allekirjoitti 16 valtuutettua. Allekirjoittajat olivat vihreiden, kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan valtuustoryhmistä.

Kaukolämpö tuottaa kaupungin hiilidioksidipäästöistä yli 40 prosenttia. Turun hiilineutraalisuussuunnitelma perustuu siihen, että Naantalin uudessa voimalassa tullaan käyttämään biopolttoaineita, joiden oletetaan olevan laskennallisesti hiilineutraaleja. Tämän kokoluokan biopolttolaitokset ovat kuitenkin ongelmallisia jo metsäluonnon säilymisen kannalta, ja tutkijat ovat huolissaan siitä, ettei puun polttamisella hillitä ilmastonmuutosta tehokkaasti ja ajoissa.

– Hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen edellyttää, että selvitämme kaikki mahdollisuudet ennakkoluulottomasti, sanoo Matti Vähä-Heikkilä. 

VTT:n tuoreen arvion perusteella SMR-voimalat voisivat soveltua Espoon kaltaisen kaupungin kaukolämmön tuotantoon. Turun ominaispiirteet voivat poiketa arvioinnin oletuksista, mutta näyttää selvältä, että pienoisydinvoimaa on syytä arvioida yhtenä ratkaisuna päästöjen vähentämiseen.

– Pääkaupunkiseudulla on valtuustoaloitteilla käynnistetty tämäntyyppisiä selvityksiä. Ei ole kuitenkaan selvää, toimivatko samat ratkaisut myös Turussa. Siksi täällä on syytä tehdä oma riippumaton selvitys, toteaa Vähä-Heikkilä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat