Paikalliset

Turun eläinhoitolassa lintuinfluenssa-tapaus – liikennöinti nyt kielletty sekä eläimiltä että autoilta

kuvituskuva

Tomi Kangasniemi

Turun kaupungin ylläpitämässä eläinhoitolassa on todettu helposti leviävää lintuinfluenssaa. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tämän johdosta antanut määräyksiä, jotka koskevat eläinhoitolan toimintaa.

Asiasta on tiedottanut Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Aluehallintoviraston määräysten mukaan eläinhoitolaan ei saa toistaiseksi tuoda eläimiä eikä sieltä myöskään luovuteta eläimiä ulos. Eläinhoitolaan ei saa päästää muita henkilöitä kuin on välttämätöntä taudin vastustamiseen liittyvistä syistä.
Myös ajoneuvoliikenne hoitolaan ja sieltä pois on kielletty ilman eläinlääkärin lupaa.

H5-tyypin lintuinfluenssaa todettiin hoitolaan tuodussa merikotkassa alkuviikon aikana. AVI:n päätösten mukaisesti eläinhoitolan tiloja on ryhdytty desinfioimaan, ja toiminta pyritään saamaan normaaliksi mahdollisimman pian.

Turun kaupungin eläinhoitola toimii seudullisena löytöeläinten hoitopaikkana. Uusien löytöeläinten väliaikaisesta sijoituspaikasta voi tiedustella eläinhoitolasta, jonka kautta eläimiä pyritään sijoittamaan muihin hoitoloihin.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat