Puheenaihe

Kaipaatko jo silliä ja uusia perunoita? – Svenska Yle: Ensimmäiset varhaisperunat istutettiin peltoon Suomessa

Ensimmäiset varhaisperunat on jo istutettu maahan Varsinais-Suomessa. Kuvituskuva.

Kotimaiset kasvikset

Tämän vuoden ensimmäiset varhaisperunat on istutettu peltoon Rymättylässä Varsinais-Suomessa. Asiasta kertoo Ylen ruotsinkielinen toimitus

Lounaissaaristossa on luvassa varsinainen perunabuumi, sillä ensi viikonloppuna perunanistutukseen päästään esimerkiksi Kemiönsaaressa ja Houtskarissa.

Houtskarissa ensimmäisten varhaisperunoiden odotetaan valmistuvan kesäkuun 10. päivän tienoilla – siis hyvissä ajoin ennen juhannusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat