Paikalliset

Turussa on minimessut ikääntyneille turkulaisille työttömille

Turun kaupungin Työpiste jatkaa työttömille turkulaisille suunnattujen minimessujen sarjaa järjestämällä 60–64-vuotiaille asiakkailleen kaksi samansisältöistä eläkeinfoa keskiviikkona 25.4. ja torstaina 26.4.

– Tavoitamme kohdennetuilla minimessuilla asiakkaamme hyvin ja pystymme antamaan neuvontaa ja opastusta isolle joukolle saman päivän aikana. Eläkeinfoihin on kirjeitse kutsuttu yli 300 Työpisteen asiakasta neljään ryhmään jaettuna. Jokainen tulija haastatellaan henkilökohtaisesti ja aikaa on myös kysyä asioista infopisteillä, kertoo asiakasneuvoja Jaana Armio Työpisteestä.

Huhtikuun tapahtumissa on teemana ikääntyvän työttömän haasteet.

– Monille asiakkaillemme on epäselvää, mitä vuoden 2017 eläkeuudistus tarkoittaa heidän kohdallaan. Nyt on tilaisuus kuulla Eläketurvakeskuksen edustajan alustus aiheesta ja saada sen jälkeen infopisteillä tietoa myös palkkatukiasioista, Turun kaupungin vapaa-ajan palveluista työttömille ja ikääntyneille sekä Kelan kuntoutuspalveluista, jatkaa Armio.

Työttömien eläkeinfot järjestetään Puutarhakadun Auditoriossa, Puutarhakatu 1. Ohjelmassa on ensin Eläketurvakeskuksen luento ja sen jälkeen henkilökohtaiset haastattelut ja tutustuminen infopisteisiin. Ryhmät on kutsuttu paikalle ke ja to klo 9–12 ja 13–16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat