Paikalliset

Laitilalaiselle oluelle voitto kovatasoisessa kilpailussa

Filip Smeds

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout on voittanut oman kilpailusarjansa vuoden 2018 World Beer Cupissa.

Tehtaan mukaan kilpailu on yksi olutmaailman tunnetuimmista ja British-Style Imperial Stout -sarja yksi sen kilpailluimmista sarjoista.

– Menestys tämän tasoisessa kilpailussa on ennen kaikkea toki upea juttu meidän kannaltamme, mutta näkisin sen myös tunnustuksena koko Suomen pienpanimo-osaamiselle. Näytimme koko maailmalle, että täällä pohjolan perukoillakin osataan tehdä huippulaatuisia oluita, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka sanoo.

Vuoden 2018 World Beer Cup oli osallistujamäärältään kautta aikojen suurin. Kilpailuun osallistui 8 234 olutta 2 515 panimosta ja 66 maasta. Kilpailu on järjestetty vuorovuosittain vuodesta 1996 alkaen yhdysvaltalaisen Brewers Associationin toimesta.

Voittajaolut on tehtaan mukaan vahvasta 9,2 prosentin alkoholipitoisuudestaan huolimatta tasapainoinen ja maukas kokonaisuus, jonka makuprofiilista on selvästi erotettavissa vivahteikkaita suklaan, lakritsin ja vaniljan aromeja.

World Beer Cup -kilpailuun osallistuneet oluet olivat peräisin vuonna 2016 pakatusta valmistuserästä. Sitä on tehtaan mukaan tällä hetkellä saatavana Alkoista ja valikoiduista olutravintoloista.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat