Paikalliset

Aurajoki saamassa ponttonirakenteisen liikepaikan - voisi olla ravintola, sauna tai vaikka uima-allas

Kaupunginhallitus on linjannut, että Myllysillan ja Wäinö Aaltosen museon edustalla sijaitseva vesialue soveltuu liikepaikaksi, joka toteutetaan ponttonirakenteisena. Kaupunkiympäristötoimiala esittää nyt, että liikepaikan toimijan ja rakennuttajan valitsemiseksi järjestetään liikepaikanluovutuskilpailu Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimialan valmisteleman kilpailuohjelman mukaisesti.

Kilpailualue sijaitsee Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteissa Kulttuurijoki -alueeksi nimetyllä alueella. Kulttuurijoki, joka on Auransillan ja Martinsillan välinen jokiosuus, on kaupungin keskeisintä ruutukaava-aluetta. Alueelle on katsottu voivan sijoittua esimerkiksi ravintola-, kahvila-, sauna-, tai uima-allastoimintaa. Ponttonin korkeuteen, ulkonäköön ja soveltuvuuteen ympäristöön tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Suunnittelu- ja toteutusryhmien tulee suunnitella jokeen sijoitettava ponttonirakenteinen rakennelma sekä ideoida sen liiketoiminta ja heidän on esitettävä kuvaus visualisointeineen siitä, miltä ponttonirakennelma näyttää jokeen sijoitettuna.

Kilpailuehdotusten arvioinnissa painotetaan erityisesti korkeatasoista arkkitehtuuria, innovatiivisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta sekä ympäristöönsä soveltuvuutta.

Kilpailu olisi avoin kaikille.

Turun kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto käsittelee kilpailun käynnistämistä maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aurajokirantaan himoitaan ulkoilma-allasta – lautakuntakäsittelyssä ensi viikolla25.1.2018 14.46
Näin Aurajokirantaa voisi kehittää – uimarantoja, kahviloita ja laitureita22.1.2018 09.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat