Puheenaihe

Tuliko verkkokauppaostokseen yllättäviä lisäkuluja?

Suomalaiset kuluttajat tilaavat EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista pääasiassa vaatteita, kenkiä, laukkuja, puhelimia, elektroniikkaa ja muun muassa osia erilaisiin harrastusvälineisiin, laitteisiin ja työkoneisiin. 

Johanna Erjonsalo

Perheenäiti tilasi verkkokaupasta kesämekkoja tyttärelleen, mutta yllättyi kun paketin saapumisilmoituksen mukana tulikin vaatimuksen tulliselvityksestä.

Vajaan 20 euron lisämaksu ei ollut paha, mutta nosti edulliseksi kuvitellun tilauksen hintaa.

– Monelle verkkokaupassa asioivalle tulee edelleen yllätyksenä, että EU:n ulkopuolelta toimitettavista tuotteista pitää maksaa arvonlisäveroa ja mahdollinen tullimaksu, toteaa tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.

Hämmennystä lisää se, että verkkokauppa saattaa sijaita Euroopassa, mutta tavarat postitetaan esimerkiksi Kiinasta. Tieto ei aina ole selvästi esillä verkkokaupan sivulla.

Jos ostoksen arvo ilman postituskuluja on enintään 22 euroa, lähetyksestä ei yleensä tarvitse maksaa tullia eikä veroa, eikä tehdä tulliselvitystä.

22–150 euron ostoksesta pitää tehdä selvitys, mutta tullimaksua ei peritä. Arvonlisävero on kuitenkin maksettava. Yleisin verokanta on 24 prosenttia, elintarvikkeista peritään 14 ja kirjoista 10 prosentin alvit.

Monia yllättää sekin, että arvonlisäveroa, kuten tulliakin maksetaan tuotteen ja lähetyskulujen yhteissummasta.

Yli 150 euron ostoksesta peritään sekä vero- että tullimaksu.

Tullimaksun suuruus riippuu tuotteesta. Tyttöjen mekoista kannetaan 12 prosentin tulli, nahkakengistä kahdeksan ja tekstiilikengistä 17 prosentin tulli. Osa tuotteista on tullittomia.

Entä jos vaate on väärän kokoinen ja sen halua palauttaa?

– Tavaran palauttamisesta EU:n ulkopuolelle tulee olla selvitys. Tullilta voi hakea maksettuja maahantuontiveroja takaisin, Painokallio kertoo.

Kuluttajan kannalta ongelmaksi on muodostunut se, että kaikki verkkokaupat eivät vastaanota vioittunutta tuotetta tai asiakasta pyydetään lähettämään viallinen tuote Euroopassa sijaitsevaan keräilykeskukseen. Tällöin tulli ei palauta tuotteesta perittyjä tulli- ja alv-maksuja. Jos tilalle lähetetään ehjä tuote, kuluttajan maksettavaksi tulee tuplatullit ja -verot.

Kun tilaat ulkomaalaisesta verkkokaupasta:

Jos tilaat eurooppalaisesta verkkokaupasta, varmista mistä lähetys tulee.

Alvin ja tullin arvorajat ovat lähetyskohtaisia. Jos ostat useamman tuotteen, laske kannattaako tehdä yksi vai useampi tilaus.

Selvitä jo tuotetta tilatessasi, voiko viallisen tuotteen palauttaa lähtömaahan, jotta saat perittyä mahdolliset vero- ja tullimaksut takaisin.

Ole kriittinen, jos tilaat elintarvikkeita ja lisäravinteita. Ulkomailla lisäravinteena myytävä tuote voidaan tulkita Suomessa lääkkeeksi. Lääkkeiden tilaaminen Eta-alueen ulkopuolelta ei ole sallittua.

Lisää aiheesta

Suomen tulli keräsi 3 miljardia alv:lla – Näin paljon tilitetään EU:lle16.2.2018 08.50
Wish-verkkokaupasta tilatut sähkölaitteet laitettiin testiin – karmea tulos7.5.2018 09.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat