Paikalliset

Arvaatko, montako kiveä Kauppatorilta otettiin ennen kaivauksia? – Määrä on käsittämättömän suuri

Janne Laineen (vas.) käsissä on mallipala uudesta, 8 sentin paksuisesta Kauppatori-kivestä. Mauri Kainulaisen kivessä näkyy punainen täplä, jonka Kakolan vangit ovat tehneet.

Teemu Nurmi

Turun kaupunki otti Kauppatorin kivet talteen ennen kuin arkeologiset kaivaukset alkoivat. Kivien määrää torilla voi jokainen arvailla. Veikkaukset menevät luultavasti pahasti alakanttiin. Määrä on käsittämättömän suuri.


– Noin 320 000 kiveä, Uusi Kauppatori -projektin projektijohtaja Janne Laine sanoo.


Kivet ovat nyt kameravalvotussa paikassa, jota Turun kaupunki ei halua kertoa. 


– Meiltä on kysytty, voiko kiviä saada omaan käyttöön. Olemme kieltäneet sen, koska kivet ovat hyvin arvokkaita eikä kivistä suoraan sanottuna muutenkaan saisi kovin helposti kenenkään pihakiveystä, Laine perustelee ja kertoo, että kivien arvo on noin 2 miljoonaa euroa.


Kiviä ei ole poisannettavaksi tai myytäväksi siksikään, että noin 70 prosenttia kivistä käytetään uuden Kauppatorin päällysteen kiveämisessä. Jäljelle jäävistä kivistä saisi halkaisemalla niin paljon noppakiviä, että ne riittäisivät Kauppatorin kokoisen alueen kiveämiseen. 


Kaupunki käyttää kivet joka tapauksessa myöhemmin muihin katurakennuskohteisiin. Yksi mahdollisuus on Kakolanmäellä olevan Graniittilinnankadun kiveäminen, sillä sinne on tarkoitus tehdä nupukivipäällyste.


Osan torin kivistä soisikin mennä Kakolanmäen kadulle, sillä silloin ne palaisivat niin sanotusti kotiin. Kakolan vangit ovat aikoinaan käsitelleet Kauppatorin kivet nykyiseen muotoonsa ja kaiken lisäksi kivet ovat kakoliittia, Kakolanmäen omaa kivilaatua.


– Vangit tekivät päivän päätteeksi kiven pohjaan punaisen merkkitäplän, jotta eivät olisi seuraavana päivänä käsitelleet kiveä uudelleen. Täplät näkyvät hyvin edelleen, kiviasiantuntija HÅK Graniitin toimitusjohtaja Mauri Kainulainen kertoo. 


– Kiven muoto on aikoinaan valittu sellaiseksi, että se ikään kuin holvaa itsensä eivätkä kivet painuisi, mutta onhan tori painunut vuosisatojen aikana, Janne Laine sanoo.


Uudelle torille tulevat kivet käsitellään noin 8 sentin paksuisiksi eli yli puolet ohuemmiksi kuin ne ovat nyt. Uuden torin lämmitys toimii vielä sen paksuisen kivipinnan läpi. Ohuemmaksi kiveä ei voi enää leikata, jotta se ei hajoa.


320 000 kiven lisäksi toinen mielettömän suuri summa on saumattavan pinnan pituus. Se on 150 kilometriä. Laine kertoo uudella Kauppatorilla käytettävän betonia saumana. Se voidaan saumata ylös asti. Kainulaisen mukaan sauman pitää olla todella tiivis, jotta se kestää painepesuripesun.

Kauppatori

Torikauppa on siirtynyt kesän aikana askel askelelta kohti Yliopistonkatua. Kadulla tehdään tällä hetkellä viemäri- ja vesihuoltotöitä.

Piakkoin alue asfaltoidaan Louhen sisäänkäynnin kohdilta ja elokuun lopussa kokonaan.

– Silloin torikauppa muuttaa kadulle elokuun lopussa seuraavaksi yli kahdeksi vuodeksi, Uusi Kauppatori -projektin projektijohtaja Janne Laine kertoo.

Linja-autoliikenne siirtyy pois Kauppatorin ympäriltä 24.9. Samalla käynnistyy torin loppujen kiinteiden kioskirakennusten purkaminen. Hesburger vie kioskinsa pois.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat