Paikalliset

DBTL:n järjestäjä Henri Kulmala uskoo tapahtuman olevan tänä vuonna loppuunmyyty – pääartisti perui keikkansa viime hetkellä

Henri Kulmala.

Ville Mäkilä

Down by the Laituri-festivaalit alkavat keskiviikkona. Tapahtuman järjestäjä Henri Kulmalan mukaan tapahtuman valmistelut ovat sujuneet mallikkaasti ja festivaaleihin kohdistuu kovia odotuksia.

Tänä vuonna tapahtuma on laajentunut kolmipäiväisesti nelipäiväiseksi. Syynä on kansainvälinen artistikiinnitys Tom Jones. Loput esiintyjät ovat nimekkäitä kotimaisia artisteja.

– Halusimme yhden kansainvälisen artistin mukaan kotimaisten artistien lisäksi. Samalla tapahtuma pääsee uudelle tasolle ja saadaan DBTL:n brändiä tunnetummaksi, Kulmala kertoi haastattelussa viime viikolla.

Tom Jonesin kiinnitys Down by the Laituriin ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kyseessä piti olla Walesin tiikerin kesän ainoa esiintyminen Pohjoismaissa.

– Jones on näkynyt selvästi lipunmyynnissä. Alusta asti meille oli selvää, että kansainvälisen artistikiinnityksen täytyykin näkyä. Tänä vuonna ennakkolippuja on myyty hyvin, mutta loppuunmyytyjä ei vielä olla.

Tiistaina tiedotettiin, että Jonesin keikka DBTL:ssä on peruttu bakteeri-infektion vuoksi.

Jonesin korvaavina esiintyjinä nähdään Jari Sillanpää, Danny, Frederik ja Tapani Kansa. Halutessaan lippujen ostajat voivat palauttaa keskiviikon lipun ja saada 50 prosenttia lipun hinnasta takaisin.

Voisiko myös viime aikojen helteillä ja aurinkoisella säällä olla vaikutusta kasvaneeseen lipunmyyntiin?

– Näin kuuma ei tarvitsisi olla. Se on hyvä, että aurinko paistaa, ja se auttaa todella paljon yleisfiilikseen paikan päällä. Sään merkitystä tapahtumalle ei voi vähätellä.

Kulmala ei näe kilpailua musiikkifestivaalien välillä pahana asiana. Hän ei halua verrata Down by the Laituria Ruisrockiin, sillä tapahtumien kohderyhmä on hyvin erilainen.

– Ruisrock on suunnattu niin paljon nuoremmille ja olemme eri sarjassa. Kun Ruisrockissa kävijät ovat suurelta osin parikymppisiä, meillä on pääasiassa 40-vuotiaita kävijöitä. Vastaavasti myös Aurafest on suunnattu nuoremmille.

Tänä vuonna kilpailutilanne on DBTL:n kannalta parempi, sillä Ruisrockin jälkeen Turussa ei ole järjestetty vastaavanlaisia tapahtumia. Viime vuonna Turussa järjestettiin Tall Ship Races viikkoa ennen Down by the Laituria.

Lipuista noin 80 prosenttia myydään vuosittain viimeisen viikon aikana ennen tapahtuman alkua.

– Lipunmyyntiä on vaikea verrata viime vuoteen, koska nyt meillä on yksi lisäpäivä. Mutta jo ennen ensimmäistä viikkoa me ollaan myyty todella paljon enemmän lippuja kuin viime vuonna yhteensä.

Tämän vuoden tilanne näyttää siis varsin hyvältä.

– Hyvä tästä tulee. Uskoisin, että keskiviikko ja lauantai tulevat olemaan loppuunmyytyjä.

Down by the Laituri

Turussa vuodesta 1988 lähtien järjestetty kaupunkifestivaali.

Järjestetään nykyään Urheilupuiston yläkentällä.

Ensimmäiset vuodet tapahtuma järjestettiin kesäkuun alussa, mutta vuodesta 2005 alkaen festivaalin ajankohta on siirtynyt heinäkuun loppuun.

Tämän vuoden tapahtuma järjestetään 25.–28.7.

Pääesiintyjä Tom Jones joutui perumaan keikkansa viime hetkellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yle: Noin 300 vaatii hyvitystä DBTL-lipuista25.7.2018 13.35
Tom Jonesin keikan peruuntuminen aiheutti someraivon – TS: DBTL pysyy tiukkana: Vain puolet lipun hinnasta hyvitetään25.7.2018 11.10
Tom Jonesin esiintyminen Turussa on peruttu24.7.2018 12.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat