Paikalliset

Kauko Röyhkältä luvassa uusi levy, uusi romaani ja keikkoja

Kauko Röyhkä

Tomi Kangasniemi

Kauko Röyhkä tekee paluun The Boots -yhtyeensä kanssa tulevana syksynä neljän vuoden julkaisutauon jälkeen. Kauko Röyhkän & The Boots -yhtyeen ensimmäinen yhteinen albumi Etelän peto ilmestyi vuonna 2014 ja syyskuussa ilmestyy kombinaation toinen kokopitkä albumi Maantie.

Esimakua tulevalta levyltä saadaan tulevana keskiviikkona 25.8, jolloin albumin ensimmäinen biisinäyte julkaistaan digitaalisesti. Yhtyeen mukaan Seksikäs nainen -kappale on Roy Orbison -tyyppinen mahtiballadi, jossa hehkuu kesän eroottinen tunnelma. Sävellys on Kauko Röyhkän ja Jarmo Heikkisen, sanat Röyhkän.

Röyhkän syksy on kiireinen, sillä Like Kustannus julkaisee miehen uuden Maan korvessa kulkevi -romaanin syyskuun lopulla. Lisäksi Kauko Röyhkä & The Boots nähdään loppuvuodesta keikoilla ympäri maan.

Kauko Röyhkä & The Bootsin kappale Seksikäs nainen on kuunneltavissa parhaillaan Svart Recordsin Youtube-sivuilla.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat