Paikalliset

Taksinkuljettaja ei ottanut Turussa kyytiin romaneita – sai roimat sakot ja korvaukset

Kuvituskuva.

Toni Forssell / arkisto

Romaneita Turussa syrjinyt taksinkuljettaja on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa syrjinnästä.

Syrjintä tapahtui 4.4.2018, kun 30-vuotias mieskuljettaja kieltäytyi ottamasta kyytiin romaniväestöön kuuluvaa naista ja lasta.

Oikeus tuomitsi miehen 40 päiväsakkoon, joista kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 800 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle 40 euron rikosuhrimaksun.

Mies velvoitettiin korvaamaan kummallekin uhrille henkisestä kärsimyksestä 1 000 euroa eli yhteensä 2 000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan molempien oikeudenkäyntikulut, joista tulee yhteensä 1 432,20 euroa.

Syrjinnästä koitui miehelle näin ollen yhteensä 4 272,20 euron lasku.

Mies myönsi syytteen oikeaksi. Hän kertoi olevansa tapahtumasta pahoillaan ja vetosi tapahtuman aikaiseen psyykkiseen terveydentilaansa, joka oli osaltaan aiheuttanut hänelle tilanteessa primitiivisen reaktion.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat