Paikalliset

Pikkujoulutapahtumien myynti käy kuumana – Logomon myyntipäällikkö: "Viimeisiä paikkoja viedään"

PIKKUJOULUT Juhlijat haluavat helpon ja yksinkertaisen pakettiratkaisun pikkujouluksi.

Logomon myyntipäällikkö Elina Tikkakoski kertoo, että suurin osa heidän pikkujoulupaikoistaan myydään jo alkuvuoden puolella.

Jasmin Koivisto

Loppukesä ja alkusyksy ovat kuuminta sesonkiaikaa pikkujoulutapahtumien järjestäjille.

– Pikkujoulupaketteja aloitetaan varaamaan heti, kun palataan kesälomilta, kertoo Linnateatterin tuottaja Annukka Vauhkonen.

Vauhkonen sanoo, että jotkin työporukat varaavat paikat jopa jo ennen kesää. Loka- ja marraskuussa suurin osa paikoista on jo myyty.

Turun Osuuskaupan ravintolaryhmän johtaja Anssi Tähtinen toteaa myös, että alkusyksy on merkittävintä aikaa myynnin kannalta.

– Varaustilanne on edennyt meillä samankaltaisesti kuin viime vuonna. Tilaa toki riittää vielä, kun mennään elokuuta, sanoo Tähtinen.

Logomon myyntipäällikkö Elina Tikkakoski puolestaan kertoo, että heillä myydään pikkujoulupaikkoja jopa vuodella eteenpäin, kun asiakas on todennut paketin hyväksi.

– Tällä hetkellä on todella hyvä tilanne. Viimeisiä paikkoja viedään, sanoo Tikkakoski.

Show & Dinner -pikkujoulupaketit ovat kaikkein suosituin vaihtoehto kaikkien toimipisteiden kesken.

Linnateatterilla show’hun voi valita teatterin omien tuotantojen ja tilattujen näytösten väliltä. Tämän vuoden suosituin näytös on Uusi yritys - Start up -komedia.

– Tämä on tehty mahdollisimman helpoksi asiakkaalle, Vauhkonen sanoo.

Myös Tikkakoski toteaa, että pikkujouluporukat haluavat etkot ja jatkot saman katon alle.

Logomolla perinteiset joulukonsertit ja pop-rock-artistien esitykset ovat kovinta huutoa.

Tähtinen kertoo, että tiettyä kohderyhmää ei ole. Juhlijoita löytyy urheiluseuroista ja kaveripiireistä satapäisiin työporukoihin.

– Yhtä sopivaa reseptiä ei voi sanoa. Joillekin hyvä ruoka on tärkeämpi, toisille ohjelma. Kuitenkin se on huomattu asiakkaille tärkeäksi, että paikalla on muitakin pikkujoulujuhlijoita, sanoo Tähtinen.

Entä onko toimipaikkojen oma työporukka ollut ajoissa liikkeellä pikkujoulujen suhteen?

– Yleensä loppuvuodesta meillä on niin kiire, että meidän pikkujoulut järjestetään vasta uuden vuoden jälkeen. Silloin kohotetaan malja hyvälle tiimille, sanoo Tikkakoski.

Myös Tähtinen toteaa, että heillä juhlitaan vasta seuraavan vuoden puolella joulukauden kiireen takia.

– Välillä ollaan omissa tiloissa ja välillä toisten tiloissa, hän sanoo.

Vauhkonen on samoilla linjoilla.

– Emme ole päässeet vielä noin pitkälle. Olemme vain muiden pikkujouluja suunnitelleet, hän nauraa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat