Paikalliset

"Kaikki eivät jaksa jatkaa" – Tortinmäen maanviljelijä avautuu kesähelteiden aiheuttamasta satoahdingosta

MAANVILJELY Heikko satovuosi vaikuttaa, kuinka hyvin ensi vuoteen voidaan varustautua.

Jaakolan tilan omistaja Marika Haapsaari on huolissaan siitä, miten huono sato vaikuttaa ensi vuoden valmisteluihin.

Jasmin Koivisto

Kuivan ja kuuman kesän jäljiltä Jaakolan tilan viljelysato pieneni keskimääräisestä tuloksesta vähintään kolmanneksen.

Jaakolan tilan omistaja Marika Haapsaari kertoo, että edellisvuosi oli puolestaan todella hyvä satovuosi heidän tilallaan Tortinmäessä. Kaksi edellistä kesää ovat olleet toistensa ääripäitä.

Tilalta lähtee tärkkelysperunaa keskimäärin vähintään 30 tuhatta kiloa hehtaarilta jauhotehtaalle. Nyt tuleva sato ei riitä edes 20 tuhanteen kiloon. Kaurasato jäi puoleen viime vuoden luvuista.

Jaakolan tilalla viljellään perunaa, siemenviljaa ja ruokahernettä. Talviperuna- ja viljasadot kärsivät kesästä eniten. Haapsaari kertoo, että he kastelivat varhaisperunaa ja nippusipulia, mutta niidenkin määrässä huomattiin ero.

Erityisesti peruna kärsii kuivuudesta, koska naatin isot lehdet haihduttavat paljon vettä. Myös kesän kuumuus vaikutti kasvuun. Kastelu on ainoa keino pelastaa sato.

– Emme olisi edes pystyneet kastelemaan enempää, koska ei ollut vettä.

Haapsaari kertoo, että kesän kuivuuden takia puimaolosuhteet olivat hyvät, joten satoa ei ole tarvinnut kuivattaa. Vuorostaan edelliskesänä sato oli hyvä, mutta kate meni kuivattamiseen.

Tämän vuoden viljasadon korjaamisesta teki hankalaa kuitenkin sen epätasainen kasvuston itäminen ja valmistuminen sekä rikkaruohot.

Hänen mukaansa viljan hinta on hieman noussut.

– Se ei kuitenkaan paljon lohduta tässä tilanteessa.

Vielä on liian aikaista sanoa tarkkaa taloudellista vaikutusta. Viljoista pitää ensin ottaa esinäytteet. Kuluvan vuoden tulos vaikuttaa suoraan seuraavaan satoon.

– Kuitenkin tuotantopanokset pitää ostaa jo ensi kevääseen. Se on tässä miettimisen alla, että mitä tehdään, Haapsaari pohtii.

Hän toteaa, että tuloja tulee tasan sen verran kuin mitä pellolta saadaan.

– Siihen tulevat myös maataloustuet, mutta ei se silti ole pelastus.

Oma jaksaminen voi tulla vastaan. Haapsaari kertoo, että oli rankkaa nähdä kesken puimatöiden, kuinka vähän satoa tulikaan.

– Se on henkisesti todella raskasta.

Hänelle teki erityisen kipeää laskea tärkkelysperunasadon painoa.

– Oli musertavaa nähdä punnituslukemat, Haapsaari kuvailee hetkeä.

Haapsaari huomauttaa, että erittäin huolestuttava tilanne on eläintiloilla. Rehuvilja voi loppua kesken. Lisäksi rehun hinta nousee kysynnän takia.

– Tämä on melkoinen oravanpyörä. Enää eivät pienet avut riitä.

Satotason suurella vaihtuvuudella on iso merkitys viljelijöille.

– Niille, joilla on mennyt muutenkin kiikun kaakun, voi tulla ikäviä lopputuloksia tämän myötä. Kaikki eivät jaksa jatkaa tässä pelissä, Haapsaari huokaisee.

Tilanteesta huolimatta hän pysyy kuitenkin toiveikkaana.

– Tästä ei kuitenkaan ole kuin vain yksi suunta jatkaa.

Vaikea satotilanne

Kokonaissato pienenee arvioiden mukaan vähintään kolmanneksen.

Varsinais-Suomessa satotasot ovat 30-40 prosenttia pienemmät normaalisatoon verrattuna. Joillain alueilla jopa 50-75 prosenttia alhaisemmat.

Heikoin tilanne vaikuttaa olevan Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Keskivertomaatilalla yrittäjätuloa jää enää 7200 euroa, joka on vajaat 40 prosenttia vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

MTK on vaatinut hallitukselta noin 200 miljoonan euron toimenpiteitä kuivuuden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen.

Lähde: Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat