Paikalliset

Jopa 8000 sämpylää tunnissa – Leipomo Salonen teki miljoonainvestoinnin uuteen linjastoon Vähäheikkilän leipomoon

Leipomo Salosen Vähäheikkilän pisteeseen on tulossa uusi sämpylälinjasto.

Arkisto/Tomi Kangasniemi

Turkulainen Leipomo Salonen on tehnyt miljoonan euron investoinnin Vähäheikkilässä sijaitsevaan leipomoonsa.

Uusi sämpylälinja pystyy valmistamaan jopa 8 000 sämpylää tunnissa. Sitä voidaan käyttää myös pullanleivontaan.

– Uuden sämpylälinjan hankinta vei kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta. Testasimme useita laitteita eri puolilla Eurooppaa ja lopulta päädyimme tekemään hankinnan Itävallasta, toimitusjohtaja Juha Salonen sanoo.

Leipomo Salonen on noussut viime vuosien aikana Suomen suurimmaksi alueelliseksi tuoreleipäleipomoksi ja kolmanneksi suurimmaksi koko maassa. Yrityksen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.

– Se on jatkuvan kehittymisen tulosta, sillä olemme tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana isoja investointeja Vähäheikkilän leipomoomme sekä ostaneet vuonna 2015 Perheleipurien tuoreleipäliiketoiminnan, toteaa Salonen.

Yritys toimittaa leipää yli tuhanteen kauppaan Suomessa kuutena päivänä viikossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat