Urheilu

Patrik Laine: Painon pudotukselle on vissi syy – "Saatte vielä nähdä"

Patrik Laine

MTV:n uutisvideo

Mielenkiinto ei ainakaan vähene, kun Winnipeg Jetsin tähtipelaaja Patrik Laine lähtee kolmannelle kaudelleen jääkiekon NHL:ssä. 
Tulokaskautensa jälkeen Laine päätti hankkia lisää massaa.

– Kesä oli hyvä, ja harjoittelin kovaa. Tuli jonkin verran kiloja, ja siihen tottuminen vei aikaa vielä kauden alettuakin. Mutta joulun jälkeen alkoi taas luistin kulkea, ja tuntui kuin lennossa olisi. Olen itsekin yllättynyt, miten hyvin minulla on mennyt, Laine kertoi viime maaliskuussa.

Kauteen 2018–2019 lähdettäessä Laineen suunta muuttuu. Hän kertoo pudottaneensa kesän aikana painoaan noin seitsemällä kilolla.

– Haluan, että olo on parempi niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Nyt olen hoikempi ja kevyempi. Tein kovasti töitä kesällä, että olisin ensi kaudella nopeampi. Saatte vielä nähdä, Laine sanoi kanadalaismedia TSN:n haastattelussa.

NHL ilmoittaa Laineen painoksi 206 paunaa eli 93,4 kiloa.

Ensimmäisellä NHL-kaudellaan Laine teki 36 maalia (64 tehopistettä) ja vuotta myöhemmin 44 maalia (70). Viime keväänä hän pääsi kokeilemaan myös Stanley Cupin pudotuspelien vauhtia. Kaikkiaan 17 ottelussa tuli yhteensä 12 tehopistettä (5+7).

Tuleviin kuukausiin lisäjännitystä tuo Laineen sopimustilanne. Hänellä on käynnissä ensisopimuksen viimeinen vuosi. Uusi sopimus, joka voi tulla julki millä hetkellä hyvänsä, nostaa Laineen vuosipalkan ainakin seitsemään miljoonaan dollariin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat