Puheenaihe

Kuluttajaluottoja hakevat yhä velkaantuneemmat – uutta luottoa hakevilla on velkaa ennestään keskimäärin 7 900 euroa

Suurella joukolla luotonhakijoita on ennestään vähintään kymmenen luottoa ja niiden hoitamisessa pitkiä viiveitä, kertoo Suomen Asiakastieto Oy:n selvitys.

Arkisto/Sauvo Jylhä

Kuluttajaluottoa hakee yhä velkaisempi väki. Kuluttajaluottoa tällä hetkellä hakevilla henkilöillä on ennestään keskimäärin jo 7 900 euroa kuluttajaluottoa, kertoo Suomen Asiakastieto Oy:n selvitys.

Suurella joukolla luotonhakijoita on ennestään vähintään kymmenen luottoa ja niiden hoitamisessa pitkiä viiveitä. Kuluttajaluottoja hakevien kokonaisvelka on miltei kaksinkertaistunut parissa vuodessa, Suomen Asiakastieto Oy kertoo.

– Jo luottojen suurta lukumäärää voi jo pitää vaaran merkkinä, mutta tähän joukkoon tiivistyy muutenkin monivelkaantumisen ongelma. Näistä luotonhakijoista useammalla kuin joka toisella vähintään yksi luotto on ollut jo kaksi kuukautta tai pidempään hoitamatta, liiketoiminnan kehityspäällikkö Pasi Asikainen Asiakastieto Groupista sanoo.

Kuluttajaluottoja hakevien kokonaisvelka on miltei kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Valmiiksi velkaantuneista luotonhakijoista 14 prosenttia oli saanut uusimman luottonsa alle kuukausi sitten.

– Nämä hakijat on erittäin tärkeä tunnistaa, sillä heidän kohdallaan luottoriski on jo selvästi keskimääräistä korkeampi, Asikainen sanoo.

Velalliset kompensoivat kasvanutta lainamääräänsä pidentämällä maksuaikoja. Kuukausittain luottojen lyhentämiseen käytetyt summat ovat kasvaneet vain hiukan vuodesta 2016.

– Jos luotonhakijan pienehkö maksuvara on sidottu vuosiksi eteenpäin, ei puskuria yllätysten varalle kerry. Silloin odottamaton meno voi vaarantaa asiakkaan koko talouden, liiketoiminnan kehityspäällikkö Pasi Asikainen Asiakastieto Groupista huomauttaa.

4–6 kuluttajaluottoa ei ole Asikaisen mukaan vielä poikkeuksellinen tilanne.

– Ilman yllätyksiä ja harkitusti otettuna niiden hoitaminen yleensä sujuu vielä kivuttomasti, Asikainen pohtii.

– Työssäkäyvällä on usein yksi tai kaksi luottokorttia, ja jos henkilö esimerkiksi matkailee paljon, niitä voi olla useampikin. Auto on usein hankittu rahoituksella ja pankissa voi olla luotollinen tili. Ehkäpä keittiöremonttikin on teetetty vakuudettomalla kulutusluotolla, Asikainen listaa.

Suomen Asiakastieto Oy ylläpitää kuluttajaluotoista kyselyjärjestelmää, jossa tällä hetkellä on jäseninä 38 pankkia ja luottolaitosta. Järjestelmän tietojen perusteella valtaosalla hakijoista luottoja on alle viisi ja he hoitavat niitä alun perin sovitulla tavalla. 40 prosentilla hakijoista ei ole lainkaan aiempia kuluttajaluottoja.

Kuluttajaluottoja ovat muun muassa luottokorttiluotot, asunto- ja opintolainat, osamaksuluotot ja rahoitusyhtiöiden huonekalu- ja kodinkoneliikkeiden kautta tarjoamat korttiluotot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat