Paikalliset

Elvistä ja rukousta -ilta ajattoman musiikin parissa Kaarinan kirkossa

Kaarinan kirkossa on mahdollisuus kuulla 1960-luvun herkkää Elvis Presleytä neliäänisesti laulettuna pianon ja kitaroiden säestyksellä. Elvistä ja rukousta -ilta järjestetään sunnuntaina 28.10. klo 18.

Elvis Presley tunnettiin rockin kuninkaana, mutta hänen musiikkinsa juuret ovat gospelissa, jota hän piti lempimusiikkinaan loppuun asti. Ennen kuolemaansa Elvis olisi halunnut toteuttaa gospel-kiertueen.

Suomen kirkoissa on nyt mahdollista kuulla Elviksen herkkiä kappaleita neliäänisesti laulettuna pianon ja kitaroiden säestyksellä. Elvis is back -kirkkokiertueella ovat mukana pastori Seppo Juntunen sekä musiikin ammattilaiset Johannes Österlund, Heidi Tuikkanen, Juha Kuivanen, Joska Mehto ja Kim Ekblom. Konsertin jälkeen on mahdollisuus rukoukseen.

Elvis ei unohdu, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut 40 vuotta. Hän lienee kaikkien aikojen tunnetuin henkilö ja musiikkibisneksen merkittävin brändi. Ainoan musiikin Grammy-palkinnon hän sai hengellisestä levystään How Great Thou Art, joka myi kultaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat