Puheenaihe

"Huonona päivänä joudun virtsaamaan kylpyhuoneessa lattiakaivoon makuulla" – nelikymppinen Markus on liian sairas töihin ja liian hyväkuntoinen eläkkeelle

Järvenpääläinen kipupotilas on tavannut kymmenittäin lääkäreitä, joista useimmilla on tarjottavana vain uusi lääkeresepti.

Arkisto / Jasmin Kareinen

Nelikymppinen Markus sai vakavan urheiluvamman selkäänsä lähes 20 vuotta sitten. Sen jälkeen kivut eivät ole jättäneet miestä päiväksikään rauhaan.

– Hyvänä päivänä pystyn kävelemään keskustaan kahville. Huonona päivänä joudun virtsaamaan kylpyhuoneessa lattiakaivoon makuulla, hän kertoo.

Markus kertoo kokemuksistaan etunimellään tavoitteidensa vuoksi.

– Haen Kelan kuntoutustukea ja sitä kautta ammatillista kuntoutusta. Haluan päästä töihin, jota voin tehdä voinnin mukaan, hän sanoo.

Viranomaisten silmissä hän on työtön työnhakija. Markus on liian hyväkuntoinen eläkkeelle, mutta liian sairas töihin.

– Olen hakenut töitä kovilla kipulääkkeillä pumpattuna. Työnantajalle todellinen tilanteeni paljastui, kun en päässyt autosta omin avuin pois. Jouduin tilaamaan ambulanssin, hän kertoo.

Markus on tavannut kymmenittäin lääkäreitä, joista useimmilla on tarjottavana vain uusi lääkeresepti.

– Suomessa on liian vähän kipuun erikoistuneita lääkäreitä. Lääkärin pitäisi ottaa huomioon potilaan kokonaisuus. Myös henkinen jaksaminen kipujen kanssa.

Markuksen haastattelun julkaisi ensimmäisenä sanomalehti Keski-Uusimaa.

Myös Suomen Kipu -yhdistyksen puheenjohtaja Virpi Paasisalo on huolissaan kivunhoitoon erikoistuneiden lääkäreiden vähäisyydestä.

– Ihmiset putoavat tyhjän päälle, kun kova kipu pitkittyy. He joutuvat jäämään sairauslomalle, mistä seuraa taloudellisia ongelmia. Kovista kivuista seuraa myös avioeroja ja syrjäytymistä, hän sanoo.

Kelan tilastojen mukaan reseptilääkkeistä käytetään eniten tavallisia tulehduskipulääkkeitä.

– Tulehduskipulääkkeiden käyttö on viime vuodet ollut melko tasaista. Niillä on toista miljoonaa käyttäjää koko maassa, Kelan erikoistutkija Leena Saastamoinen kertoo.

Toiseksi eniten suomalaiset käyttävät parasetamolia, jota suositellaan erityisesti iäkkäille ensisijaiseksi kipulääkkeeksi.

– Sen käyttö on kasvanut tasaisesti jo pitkään. Se lienee osittain korvannut tulehduskipulääkkeiden käyttöä.

Seuraavaksi eniten Suomessa käytetään opioideja. Niistä käytetyimpiä ovat parasetamolin ja kodeiinin yhdistelmävalmisteet.

Kela lähetti viime vuonna paimenkirjeen yli 4 500 lääkärille, jotka olivat määränneet yhdistelmälääkettä uusille potilailleen isoina pakkauksina.

Kyse oli keskushermostoon vaikuttavista kipulääkkeistä, jotka voivat aiheuttaa riippuvuutta.

– Opioidien ja parasetamoli-kodeiiniyhdistelmän käyttö väheni jo ennen Kelan palautetta. Nyt tutkimme, vähensikö palaute määräämistä lisää, Saastamoinen sanoo.

Samaan aikaan vahvojen opioidien käyttö on viime vuotta lukuun ottamatta kasvanut.

Keskushermostoon vaikuttavilla lihasrelaksanteilla on lähes 300 000 käyttäjää. Viime vuosina on kasvanut myös migreenilääkkeiden käyttö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Epätoivoinen Jenna, 33, yritti lopulta itsemurhaa – "Riippuvuus nettikasinoon ajoi yli 70 petokseen”5.9.2018 06.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat