Puheenaihe

Touko Aalto luopuu vihreiden puheenjohtajuudesta – "Masennus eteni ja vei työkykyni"

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Vihreät kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Touko Aalto luopuu puolueen puheenjohtajuudesta.

Aalto kommentoi asiaa Facebookissa. Hän kertoi, että vaikean päätöksen taustalla on vuosi sitten todettu masennus.

– Olen pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että väistyn vihreiden puheenjohtajan paikalta. Tarvitsen lisää aikaa toipumiseeni. Vihreät puolestaan tarvitsee puheenjohtajan, joka voi johtaa puolueen kohti vaaleja tässä ja nyt.

– En pysty terveystilanteeni vuoksi palvelemaan joukkuettani. Sairastuin masennukseen vuosi sitten. Yritin kaikkeni, mutta sairaus eteni ja uupumus vei työkykyni. Lääkärin määräämä sairausloma kestää vuoden loppuun, Aalto kirjoittaa.

Aallon ura puheenjohtajana on ollut täynnä vaikeuksia. Hänet valittiin tehtävään kesällä 2017, kun vihreitä pitkään johtanut Ville Niinistö siirtyi sivuun puolueen sääntöjen takia.

Odotukset olivat tuolloin korkealla, sillä vain paria kuukautta aiemmin Aalto oli ollut ääniharava kuntavaaleissa Jyväskylässä.

Innokkaimmat veikkasivat Aallosta jo pääministeriehdosta tulevissa eduskuntavaaleissa.

Ensimmäinen Aallon iso koetinkivi tuli pari kuukautta johtajavalinnan jälkeen, kun hänen vaimonsa haki avioeroa. Syntyi kohu, jonka päätteeksi Aalto joutui lopulta illmoittamaan, että hänen uusi naisystävänsä oli puolueen silloinen nuorisojärjestön työntekijä. Tieto tuli yllätyksenä lähimmillekin tukijoille. 

Painetta Aaltoa kohtaan tuonut vihreiden laskeva kannatus. Gallup-luisu on jatkunut viime syksystä lähtien.

Kriittisissä arvioissa on nähty, ettei Aallolla ollut vihreissä riittävän tiivistä läheistä tukijoukkoa. Henkilökohtaiseen elämään liittyvä kohu syntyi myös Aallon juhlittua ruotsalaiselle homoklubilla.

Vihreiden imago on tuoreen Yleisradion tutkimuksen mukaan romahtanut lyhyessä ajassa.

Vielä keväällä 2018 puolueella oli paras imago eduskuntapuolueista. Tuoreessa mittauksessa sijoitus oli neljäs.

Aallon seuraaja valitaan 3. marraskuuta järjestettävässä ylimääräisessä puoluevaltuuskunnan kokouksessa.

Puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Hernberg kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että kokouksen osallistujat voivat ehdottaa johtajaehdokkaita, ja kokous tekee valinnan ehdotusten pohjalta.

Johtajapeli alkaa nyt kiivaana, ja näkyvimpiä kandidaatteina julkisuuteen on jo nostettu Aallon sijaisena toimiva puolueen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo.

Vaihtoehtoja voivat olla myös Aaltoa niin ikään tuuraava varapuheenjohtaja Veli Liikanen sekä Aallolle puheenjohtajakisan viime vuonna hävinnyt Emma Kari.

Spekulaatioissa on ehdittu mainita jo myös entinen puheenjohtaja Ville Niinistö.

Kuka on vihreiden seuraava puheenjohtaja?

Maria Ohisalo
33% (27 ääntä)
Ville Niinistö
27% (22 ääntä)
Joku muu
17% (14 ääntä)
Emma Kari
17% (14 ääntä)
Hanna Halmeenpää
2% (2 ääntä)
Veli Liikanen
2% (2 ääntä)
Ääniä yhteensä: 81

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Touko Aallon sairausloma jatkuu – ilmoittaa paluustaan myöhemmin13.10.2018 13.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat