Paikalliset

Kostea illanvietto päättyi Kemiössä puukotukseen – uhri soitti itse hätäkeskukseen

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / arkisto

Kemiön Taalintehtaalla puukotettiin miestä ylävartaloon torstain ja perjantain välisenä yönä.

Puukotettu mies soitti itse hätäkeskukseen. Puukottajaksi mies kertoi kaverinsa.

Miehet olivat olleet viettämässä iltaa yksityisasunnossa ja alkoholia oli nautittu. Miehille oli ilmeisesti tullut jo asunnossa jotain riitaa ja asunnon haltija, joka ei liity rikosepäilyyn, oli poistanut heidät asunnosta.

Jonkin ajan kuluttua toinen miehistä oli ilmestynyt naapurinsa ovelle ja pyytänyt soittamaan hätäkeskukseen, koska häntä oli puukotettu. Mies oli toimitettu ambulanssilla Tyksiin, missä hänellä todettiin ylävartalossa kolme haavaa.

Poliisi suoritti yön aikana teknistä tutkintaa paikalla sekä kotietsinnän epäillyn tavoittamiseksi. Asiassa on otettu kiinni yksi henkilö, jota tullaan esittämään vangittavaksi.

Asiaa tutkitaan alustavasti nimikkeellä tapon yritys. Asiassa on suoritettu kuulusteluja, mutta tapahtumien kulku on vielä epäselvä.

Asiaa hoitava tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta tarkemmin maanantaina 14.1.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat