Paikalliset

Ultimaten SM-turnaus viikonloppuna Kupittaalla

Turkulainen ultimateseura Turku Terror järjestää viikonloppuna 19.–20. tammikuuta talvikauden toisen SM-turnauksen Kupittaan palloiluhallissa. Halli mahdollistaa peräti kolmen sarjan peluuttamisen samalla paikkakunnalla, mikä on kotimaisessa ultimatessa poikkeuksellista. Turnaus on tämän talvikauden suurin. Koko halli on turnauksessa käytössä molempina päivinä ja kenttiä on kaksi.

Turussa pelataan avoimen (miehet) sarjan A-lohko (8 joukkuetta) ja B-lohko (5 joukkuetta) sekä naisten SM-sarja (4 joukkuetta). Avoimessa sarjassa A-lohko on ylin taso, eli siinä pelaavat Suomen kahdeksan parasta miesjoukkuetta. Turussa pelaavat siis sekä miesten että naisten parhaat joukkueet ja lisäksi avoimen sarjan B-lohko eli ”miesten 1-divisioona”. Joukkueita on yhteensä 17, ja kaukaisin porukka tulee Oulusta.

Turku Terrorilla on joukkue avoimen sarjan A-lohkossa. Joulukuun puolivälissä pelatussa SM-sarjan ensimmäisessä osaturnauksessa Terrorin miehet sijoittuivat A-lohkon toiseksi, eli Terror lähtee kotiturnaukseensa sarjakakkosena. Ultimaten talvisarja koostuu kolmesta osaturnauksesta, joista lasketaan sijoitusten perusteella yhteispisteet. Kolmas osaturnaus pelataan 9.–10. helmikuuta.

Naisten SM-sarjassa pelataan kauden aikana nelinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi kaksi parasta joukkuetta kohtaavat maaliskuun SM-finaalissa ja kaksi seuraavaa pronssiottelussa. Naisten sarjassa ei ole turkulaisjoukkuetta.

Turun turnaukseen on yleisölle ilmainen sisäänpääsy koko viikonlopun ajan.

Lauantaina pelataan kello 10:stä alkaen iltamyöhään. Sunnuntaina ottelut alkavat kello 9.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat