Puheenaihe

Eikö koske Suomea? – S- ja K-ryhmä kiistävät kauppojen kassoilla havaitun rikosilmiön

Itsepalvelukassat ovat 2010-luvun ilmiö, joka lienee tullut jäädäkseen.

Ville Mäkilä

Viikolla uutisoitiin itsepalvelukassojen lähes tuplanneen myymälävarkaudet ulkomailla. Leicesterin yliopiston tutkimuksessa paljastui teknologiayhtiö Fujitsun tiedotteen mukaan, että itsepalvelukassojen tuonti kauppoihin nosti hävikin noin neljään prosenttiin liikevaihdosta.

Tutkimus tehtiin belgialaisissa, brittiläisissä, hollantilaisissa ja yhdysvaltalaisissa marketeissa. Lue uutinen täältä.

Itsepalvelukassoja käytetään Suomessakin, mutta Keskon mukaan maksaminen tapahtuu täällä eri menetelmällä.

– Kyseinen tutkimus koskee käsittääkseni mobiiliskannauksella tapahtuvaa maksamista eli asiakkaat lukevat ostokset mobiililaitteella hyllyjen välissä. Se on ihan eri tekniikka kuin suomalaisilla itsepalvelukassoilla, Keskon kaupan palveluista vastaava johtaja Jani Karotie huomauttaa.

Myymälävarkauksia itsepalvelukassat eivät ole hänen mukaansa merkittävästi lisänneet. Suomessa itsepalvelukassoja valvovat yleensä myyjät.

Myöskään HOK-Elannossa hävikki ei ole lisääntynyt itsepalvelukassojen myötä.

– Ei ole sellaista havaintoa, S-markettien ketjujohtaja Ari Talso vakuuttaa.

Itsepalvelukassat ovat jo varsin yleisiä. K-ryhmässä niitä on tällä hetkellä 140 ruokakaupassa.

– Itsepalvelukassat on otettu tosi hyvin vastaan. Olemme saaneet niistä vain positiivista palautetta, Karotie kehuu.

Kesko on myös valmis tuomaan lisää itsepalvelukassoja sinne, missä niille nähdään tarvetta.

HOK-Elannon S-marketeissa on tällä hetkellä pikakassat 17 myymälässä.

– Tulemme niitä tämän vuoden aikana myös jonkin verran lisäämään, Talso kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Myymälävarkaat joutuvat ahtaalle XXL:ssä uuden reaaliaikaisen seurannan myötä – ”Nyt ei ainoastaan parannella hälyttimiä”28.12.2018 13.09

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat