Puheenaihe

Ruualla saa leikkiä, sanoo perheasiantuntija, mutta antaa yhden ehdon – "Suuri merkitys sille, miten lapsi suhtautuu syömiseen"

Ruoasta voi tehdä vaikkapa maisemia tai eläinhahmoja. Sotkemisesta tai ruoan arvon alentamisesta ei ole kyse.

Kuin huomaamatta lapsi alkaa tutkia ja maistella raaka-aineita.

Annukka Roth

Ruoalla leikkiminen voi olla arjen kohokohta, jota pystyy toteuttamaan kuin huomaamatta.

– Leikin voi aloittaa jo kaupassa valitsemalla lapsen kanssa hedelmiä tai kasviksia eri värien kautta. Ostakaa hedelmiä, jotka näyttävät oudoille, hassuille, herkullisille tai jännittäville. Ruoanlaitossa hedelmistä ja kasviksista voi tehdä yhdessä taideteoksia, jotka houkuttelevat lasta maistamaan, sanoo Sydänliiton Neuvokas-perhehankkeen kehittämispäällikkö Terhi Koivumäki.

Lapsen mielenkiintoa ruokaan ja raaka-aineisiin on helppo johdatella leikin avulla.

– Leikin ja mielikuvituksen kautta lapsen saa kiinnostumaan helpommin uusista ruoista ja rohkaistumaan niihin tutustumisessa. Leikkiminen ei kuitenkaan tarkoita sotkemista tai ruoan arvon alentamista, Koivumäki muistuttaa.

Mielikuvitus mahdollistaa sen, että lapset voivat kokeilla erilaisia rooleja ja ideoita, joita he muuten eivät voisi toteuttaa. Leikkimisen ja ruoan yhdistäminen voi parhaimmillaan tarjota koko perheelle uudenlaisen tavan katsoa arkipäivän askareita, tehdä ja harrastaa yhdessä kotoillen.

Leikin avulla voi löytää uusia väyliä toteuttaa arjen ruokailuja.

– Leikki ja leikkimielisyys lisäävät myös myönteistä ruokapuhetta. Sillä on suuri merkitys sen kannalta, miten lapsi suhtautuu ruokaan tai syömiseen, Koivumäki toteaa.

Koivumäen mielestä on tärkeää, että lapsen annetaan tutustua ruoka-aineisiin. Ennakkoluuloja voidaan kohdata antoisassa makukoulussa, jossa lapsi pääsee omin sormin tutkimaan ja ihmettelemään sekä aistimaan monipuolisesti.

– Osalle lapsista maistaminen on todella iso kynnys. Tällöin turvallisempi on ensin haistaa, katsoa, koskea ja kuunnella, miltä uusi raaka-aine tuntuu ja näyttää. Kokemuksellinen aistioppiminen rohkaisee lasta tutustumaan vieraisiin makuihin leikinomaisesti ja lapsen omia rajoja kunnioittaen.

Lapsen tulisi antaa osallistua: kuoria, pilkkoa ja koristella.

_ Sitä kautta hän voi luontevammin innostua maistamaan. Lasta kannattaa kannustaa, mutta pakko on hyvä jättää ruokapöydästä pois.

Leikin avulla lapsi oppii rakentamaan käsitystä itsestään ja muista ihmisistä. Leikissä yhdistyy oppimisen kannalta tärkeitä elementtejä, kuten innostus, yhdessä tekeminen ja omien taitojen haastaminen.

_ Kaikki se, missä voimme käyttää mielikuvitusta, ideoida, innostua ja kokeilla, lisää luovuutta. Uteliaisuuden ja aidon tutkimushalun herääminen on iloisen oppimisen alkulähde. Mikä olisikaan luovempaa kuin lapsen mahdollisuus leipoa juuri omanlainen sämpylä tai koota kasviksista taideteos lautaselle. Luovuuteen ei aina tarvita kynää ja paperia, Terhi Koivumäki sanoo.

Teksti ja kuvat: Annukka Roth

Toimi vaikka näin

Leikin voi aloittaa jo kaupassa tutustumalla yhdessä raaka-aineisiin.

Näytä esimerkkiä, maistele ja tutki.

Ole läsnä mutta älä ohjaa lasta liikaa.

Pakko on hyvä jättää ruokapöydästä pois.

Ruoasta voi tehdä esimerkiksi maisemia, eläimiä ja kulkuneuvoja. Antakaa mielikuvituksen lentää.

Voit yllättää lapsen vaikka aamiasleivällä, johon on tehty taidetta.

Anna lapsen opetella pilkkomista, kuorimista ja leikkaamista.

Ruoalla leikkimiseen kannattaa varata aikaa.

Jos käytätte hedelmiä ja kasviksia, varatkaa jääkaappiin dippikastikkeita, joita voitte hyödyntää raaka-aineiden kanssa myöhemmin.

Sotkua tulee, mutta ne saa lopuksi siivottua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näitä välttämättömän tärkeitä taitoja leikkiminen kehittää – "Vähän niin kuin ihmiselämä pienoiskoossa"28.4.2019 19.35
Nyt kokataan lasten kanssa – nämä lihapullat ja mustikkapiirakka onnistuvat pikkukokeiltakin28.3.2019 19.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat