Puheenaihe

Suomi on yksi ilmastonmuutoksen harvoista hyötyjistä, kertoo tutkimus – tutkija Ylelle: "Toiset maat selkeästi enemmän vastuussa"

Ilmastonmuutoksen tehokkaampaa torjumista on vaadittu viime kuukausina toistuvasti myös Suomessa.

Päivi Tuovinen

Suomi on yksi niistä harvoista maista, jotka ovat hyötyneet ilmaston lämpenemisestä viimeisen puolen vuosisadan aikana, kertoo Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkimus.

Tutkimuksen mukaan hyötyjiä on vain pohjoisessa, nimittäin myös Norja, Kanada, Ruotsi ja Venäjä.

Muutos on tutkimuksen mukaan parantanut Suomen kaltaisten maiden talouskehitystä. Useat etelän maat puolestaan ovat köyhtyneet entisestään, eli muutos on torpannut maiden välisten köyhyyserojen kaventumista.

Tutkimus arvioi bruttokansantuotteen kasvua siten, että se laskee yhtälöön ilmastonmuutoksen tuoman edun. Vuosina 1961-2010 Suomen bkt olisi tällä laskentatavalla kasvanut 48 prosenttia "tavanomaista" enemmän.

Tutkija Tero Toivanen ympäristö ja kehityskysymyksiä tutkivasta Bios-yksiköstä kertoo Ylelle, että ilmastonmuutos paljastaa eroja kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä.

– Tutkimus osoittaa suoraan ja yksinkertaisesti, että emme ole samassa veneessä, Toivanen kertoo Ylelle.

Toivasen mukaan kehittyneet maat ovat aiheuttaneet suurimman osan kasvihuonepäästöistä.

– Jotkut maat ovat tästä selkeästi enemmän vastuussa ja toiset maat ovat kärsineet tästä ja tulevat kärsimään myös tulevaisuudessa.

Tutkimuksesta uutisoi aiemmin Yle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat