Paikalliset

Toriparkkiväki: Kauppatorin ympäristön talot eivät sorru eikä kukaan ole vaarassa – Katujen painumiset olivat tiedossa etukäteen

Eerikinkadulla näytti torstaina tältä.

Teemu Nurmi

Turun Kauppatorin toriparkkityömaasta on vellonut huhuja, joiden mukaan torin ympärillä olevat kadut, etenkin Eerikinkatu painuu työmaan takia niin alas, että sen varressa olevilla taloilla on sortuma- tai vajoamisvaara. Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Pölönen, toriparkin urakoija Skanskan vastaava työnjohtaja Pasi Mäkinen ja Uusi Kauppatori -projektin projektijohtaja Janne Laine Turun kaupungilta vakuuttavat, että kukaan tai mikään ei ole vaarassa työmaan takia.

– Tiedossa ei ole yhtään työmaasta johtuvaa Kauppatorin ympärillä oleville rakennuksille tapahtunutta vahinkoa. Minkäänlaista talojen romahtamisen vaaraa ei ole ja toria ympäröiviä katuja voi käyttää turvallisesti, Janne Laine sanoo.

Pölönen kertoo, että toriparkkiprojektin väelle katujen painuminen ei tullut yllätyksenä. Kadut painuvat siksi, että niitä ei ole perustettu painumattomiksi. Rakennukset taas eivät painu sen takia, että ne on Eerikinkatu 8:n Ålandsbankenin taloa lukuun ottamatta paalutettu. Skanska on ollut toteuttamassa useita toria ympäröivien talojen uudelleenpaalutuksia viimeisen 15 vuoden ajalla.

– Toriparkkia olisi voinut rakentaa neljäkin vuotta, mikä olisi tarkoittanut katujen vähäisempää painumista, mutta koska me haluamme minimoida Turun keskustalle aiheutuvat häiriöt ja lyhentää työn kokonaiskestoa, valitsimme rakentamistavan, joka sallii katujen painumisen. Toria ympäröivät kadut rakennetaan joka tapauksessa uudelleen joko tekemällä niiden alle liiketiloja tai ne tehdään muuten jatkossa painumattomiksi.

– Olisimme siis voineet suorittaa esimerkiksi Eerikinkadun kevennyskaivuut heti alussa, mutta se olisi tarkoittanut sitä, että Eerikinkatu olisi ollut pitemmän ajan suljettuna kevyeltä liikenteeltä, Jari Pölönen perustelee.

– Aurakadulla kaivetaan maamassa pois kahteen ja puoleen metriin ja se korvataan keveämmällä rakenteella, joka ei rasita niin paljon tukiseinää. Siksi Aurakatukin pysyy auki lähes nykyisellä leveydellään, Laine lisää.

– Kevennyskaivuu tehdään rakennusten anturan tasoon eli kaivetaan kellarin seinät esiin, Pasi Mäkinen toteaa.

Mäkisen mukaan työmaalla tiedetään koko ajan, paljonko painumista tapahtuu, sillä alueella on kymmeniä painumamittauspisteitä. Mäkinen muistuttaa myös, että Skanska teki torialueella kuukausia geoteknisiä tutkimuksia ennen töiden aloittamista ja Turun kaupunki teki sitä pitkään jo katusuunnitteluvaiheessa.

– Skanska on valinnut tähän parhaat mahdolliset geotekniset suunnittelijat. Sen lisäksi on ulkopuolinen suunnitelmien tarkastaja, joka toimii laadunvarmistajana.

– Geotekniikka on eri asia kuin geologia. Geotekniikka käsittelee maa- ja kallioperän teknisiä ominaisuuksia ja niiden soveltamista maa- ja pohjarakentamiseen. Geoteknisesti ei ole koskaan kahta samanlaista paikkaa eikä geotekniikka ole eksakti tiede. Siksi antureilla on seurattu, mikä on työmaan vaikutus ympäristöönsä ja kaivuualuetta on siirretty mittaustulosten mukaan, Jari Pölönen toteaa.

Kauppatorin työmaa etenee Jari Pölösen mukaan aikataulussaan. Toriparkki on valmis vuonna 2020.

Aikataulu

Toriparkin runko ja kansirakenne sekä ajoyhteydet valmistuvat 2020

Torin paviljonkirakennukset valmistuvat, kiveyksen asentaminen aloitetaan 10/2020

Aurakadun osuus valmistuu 11/2020

Torikauppa siirtyy väliaikaiselta alueelta takaisin uudistuneelle torille 11/2020

Maanalainen pysäköintilaitos valmistuu ja avautuu autoilijoille 12/2020

Joukkoliikenne siirtyy lopullisille reiteilleen, Kauppatorin ympäristön pysäkit valmistuvat 4/2021

Yliopistonkadun ja Eerikinkadun osuudet avautuvat autoliikenteelle 4-6/2021

Uusi kävelykatuosuus viimeistellään, Yliopistonkadun kävelykatua jatketaan Kauppiaskadulle asti 2021

Kauppiaskadun pihakatu valmistuu ja avautuu auto- ja pyöräliikenteelle 11/2021

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat