Vapaa-aika

Juhlapuvut toivat liikkeelle statuksen

Muotitalo Ra-Ke on nimenä kuin Wiklund tai Martinsillan grilli, sen tietävät kaikki turkulaiset. Ra-Ke on periturkulainen liike, kuin kaupungin kivijalkaa. Liikkeessä käyvät isoäidit, äidit ja tyttäret.

– Nuorimmat asiakkaamme ovat rippikouluikäisiä tyttöjä, Turun Yrittäjänainen 2011 Säde Lindholm toteaa.

Lindholm arvelee, että Ra-Ken menestyksessä käänteentekevää oli 1970-luvun alku ja pitkät iltapuvut. Turussa oli kaksi hyvin suosittua ravintolaa, Kilta ja Itämeri. Ravintolailtaan varten pukeuduttiin hyvin ja silloin Ra-Ke löi itsensä läpi juhlapukuliikkeenä. Sellaisena se tunnetaan yhä, vaikka liikkeen noin 10 000 tuotteesta valtaosa sittenkin on arkivaatteita.

– Meillä on yhä maan laajimpia juhlapukuvalikoimia, Lindholm toteaa.

Lindholmin äiti, Rakel Ruokonen, perusti yrityksen sisarensa Rauhan kanssa vuonna 1948. Aluksi liike toimi Stålarminkadulla tilausompelimona. Vähitellen yritys kasvoi, vuonna 1969 se muutti näkyvälle paikalle Kauppiaskatu 9:ään. Kolme vuotta sitten se muutti Yliopistonkatu 13:een. Nyt perheyritystä pyörittävät Rakel Ruokonen ja Säde Lindholm, liikkeessä työskentelee myös tyttärentytär Jessica.

Turun Yrittäjänaiset ry julkisti maanantaina Säde Lindholmin valinnan Turun Yrittäjänaiseksi 2011. Perusteluna oli muun muassa se, miten yrityksen toiminnan jatkaminen ja aktiivinen kehittäminen on Säteelle elämäntapa. Lindholm tuli liikkeeseen töihin jo 18-vuotiaana. Taiteellisesta naisesta kasvoi erinomainen markkinointi- ja tapahtumaorganisoija sekä sisäänostaja, joka löytää maailmalta juuri ne trendit, jotka sopivat Turun katukuvaan.

– Olemme pärjänneet kilpailussa palvelulla ja sillä, että haemme itse vaatteet ympäri maailmaa. Meillä on paljon vaatteita, joita ei löydy mistään muusta liikkeestä, hän itse toteaa.

Säde Lindholm sanoo, että on työssään voinut toteuttaa unelmiaan. Haaveena on enää, että liike voisi jatkaa toimintaansa seuraavat 60 vuotta ja tytär saisi aikanaan vastaavan tittelin kuin äitinsä.

– Joskus haaveilen, että vapaa-aikaa olisi vähän enemmän ja ehtisin tehdä keramiikkatöitä. Sitä puolta haluaisin kehittää.

Ra-Ken suurimpana haasteena hän näkee maailman tilanteen vaikutuksen kuluttajien talouteen sekä postimyynnin lisääntymisen.

– Toivon, että maailman tilanne pysyisi sellaisena, että ihmisillä on varaa ostaa vaatteita. Suomalaiset nipistävät aina ensimmäisenä vaatehankinnoista.

– Täällä pukeutumiseen suhtaudutaan toisin kuin esimerkiksi Virossa. Virossa naiset hankkivat muotivaatteen, pitävät sitä kuukauden, sitten hankkivat uuden. Suomalaiset säilyttävät vaatteita komerossa pitkään ja vielä kymmenenkin vuoden päästä miettivät, voisiko vaatetta vielä pitää.

Tyypillistä suomalaisille Lindholmin mielestä on myös, että juhlavaatteisiin satsataan paljon rahaa, mutta arkipukeutuminen ei saisi maksaa paljon.

– Onhan se siinä mielessä vähän hassua, kun paljon enemmän niitä arkivaatteita pidetään.

Postimyynti on Lindholmin mielestä kova haaste vaatekaupalle. Hän toivoo, että postimyyntiin saataisiin terveemmät pelisäännöt.

– Nyt asiakas voi tilata vaatteita, pitää niitä pari viikkoa, palauttaa ja saada rahat pois. Mietin itsekin Ra-Kelle postimyyntiä kolmisen vuotta sitten, onneksi tytär sanoi, ettei siihen kannata lähteä.

Ra-Kella on silti asiakkaita saaristosta, Hangosta ja Tammisaaresta asti sekä länsirannikolta aina Raumaata myöten. Asiakkaat tulevat Turkuun, kun postimyyntipalvelua ei ole.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vapaa-aika

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat