Paikalliset

Turkulainen Klo Design vahvassa kasvussa

Turkulainen vaatteita ja asusteita suunnitteleva muotoiluyritys Klo Design on vahvassa kasvussa. Viimeisen vuoden aikana yhtiön liikevaihto kasvoi 374 000 euroon. Kasvua oli 165. Kasvun taustalla on jo vuonna 2005 perustetun muotoiluyrityksen vuosi sitten aloittama suunnitelmallinen kasvustrategia ja uusi alku muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

Kasvustrategian toteuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun yrittäjä Dani Aavinen palasi Klo Designin johtoon vajaan neljän vuoden tauon jälkeen. Aavinen palasi tehtävään TUTO Hockeyn toimitusjohtajan paikalta.

Viimeisen vuoden aikana Klo Design on saanut toistakymmentä jälleenmyyjää eri puolilta Suomea, laajentanut Turun keskustan Fortuna-korttelin liikettään ja avannut toisen myymälän kauppakeskus Myllyyn. Myynninkasvun seurauksena Klo Designin oma tuotanto joutui muuttamaan viime vuonna Turun keskustasta Iso-Heikkilään isompiin tiloihin. Lisäksi yhtiö palkkasi Liettuasta oman työntekijän johtamaan ja valvomaan nopeasti kasvanutta vaatetuotantoaan.

Kesällä Klo Designin myyntipisteitä on eri puolilla Suomea jo lähes kaksikymmentä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat