Paikalliset

Älä heitä hävikkiruokaasi roskiin, tuo se Ekotorille! – Itäharjulla avattiin uusi palvelu kuluttajalta toiselle

Kati Kalkamo kertoo, että hävikkiruokakaappitoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin heti alussa.

Teemu Nurmi

Turun Itäharjun Rautakadun Ekotorilla otettiin tämän viikon maanantaina käyttöön kaupungin ensimmäinen kuluttajalta toiselle oleva hävikkiruokakaappi.

 

Hävikkiruokakaappiin voi tuoda itseltä ylijääneitä ruokia ja raaka-aineita avaamattomissa pakkauksissa, joissa on vielä päiväystä jäljellä. Myös hedelmiä ja kasviksia voi tuoda. Herkästi pilaantuvia tuotteita eikä itse tehtyä ruokaa voi tuoda.

 

Ruokaa kaappiin tuotaessa merkitään vihkoon, joka on kaapin yhteydessä, ketä on tuonut, mitä on tuonut ja milloin. Ensimmäisen kolmen päivän aikana kaappiin oli tuotu kerrosleipä, makkaraa, jugurttia, kinkkuleikettä, wokmaustetta, valkotonnikalafileitä, papuja, rusinoita, mysliä ja kuivattua kirsikkaa.

 

Viimeisimpänä ennen torstai-iltapäivää kaappiin oli eräs rouva tuonut raparperia, kasviksia ja uusia perunoita.

– Hän kertoi lähtevänsä mökille ja päätti tuoda ruoat tänne, jotta eivät pilaannu omaan jääkaappiin. Uudet perunat hävisivät kaapista varmaan viidessä minuutissa ja raparperejakin meni heti ihan mukavasti, Ekotorin markkinointivastaava Kati Kalkamo sanoo.

 

Kalkamo muistuttaa Ekotorin päällimmäisen toiveen olevan tietysti se, että kaappiin ei kukaan toisi ruokaa.

– Eli ihmiset jo kaupassa ostaessaan ruokaa miettisivät tarkkaan, paljonko heidän kannattaa ostaa, jotta hävikkiä ei tulisi. Onneksi hävikkiruoka näyttää liikkuvan täällä ihmiseltä toiselle nopeasti ja samaa viestiä on kuulunut muistakin kaupungeista, joissa hävikkiruokakaappeja on käytössä.

Hävikkiruokakaappikokonaisuudessa on kaksi jääkaappia, toinen enemmän, toinen vähemmän kylmällä, sekä hylly kuivatavaralle.

Ekotori saa ensi viikolla Laitilan Virvoitusjuomatehtaalta ison jääkaapin, jossa normaalisti säilytetään kylmiä juomia.

 

Turun Ekotori toivoo löytävänsä myös kauppiaita, jotka voisivat tuoda pisteelle kaupan hävikkiruokaa. Yhteistyötä on kuulemma jo viritelty monen paikallisen kauppiaan kanssa, mutta mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut.

– Ensi viikolla alkaa kyllä jo yhteistyö Leipomo Salosen kanssa. Haemme sieltä joka maanantai hävikkileipää, Kati Kalkamo kertoo.

 

Itäharjun Ekotori on paikassa, johon täytyy tulla erikseen, koska alueella ei tavallaan ole luontaista liikennettä.

Kati Kalkamo toivookin, että myös joku turkulainen, keskustassa toimiva taho ottaisi itselleen hävikkiruokakaapin.

Miten hävikkiruokappi toimii?

Kaikki tuotteet merkataan ylös oheiseen vihkoon, ja siihen kirjataan, kuka on tuonut, mitä on tuonut, milloin ja kuka asian tarkasti.

Hedelmät ja vihannekset säilytetään jääkaapissa.

Kuivaelintarvikkeet ja säilykkeet (esim. jauhot, leseet, pavut) säilytetään hyllyssä.

Parasta ennen päiväyksen ylittäneet, kylmäsäilytystä vaativat tuotteet jaetaan 3 päivän sisällä ja lämpimässä säilyvät säilykkeet ja kuivaelintarvikkeet kahden viikon sisällä päiväyksen ylittämisestä.

Viimeinen käyttöpäivä” tai ”viimeinen käyttöajankohta”-merkinnällä merkittyjä tuotteita ei luovuteta päiväysmerkinnän ylittymisen jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hävikkileipäolutta löytyy nyt Alkon hyllyltä – "Haluamme tavoittaa yleisöjä, joita ilmastonmuutos ei muuten kiinnosta"6.6.2019 15.49
Turkulaiset lähikaupat vähentävät ruokahävikkiä kännykkäsovelluksella14.6.2018 16.05
Uusi verkkokauppa vähentää nyt ruokahävikkiä Suomessa – "Vuodessa pelastuu 700 000 kiloa ruokaa"29.8.2017 09.06

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat