Paikalliset

Vaarallinen UV-säteily alkaa olla korkeimmillaan – tutkija neuvoo, mitä mittausasemaa turkulaisten kannattaa seurata

Erja Pitkänen siivoaa vapaaehtoisesti Raision puistoja ja viheralueita puistokummina. Hän kertoo käyttävänsä aurinkovoidetta, jos on ulkona pitkään.

Janne Koivisto

Aurinko porottaa täydeltä taivaalta, kun Erja Pitkänen noukkii roskia Raision venesatamassa.

Pitkänen siivoaa Raision puistoja ja viheralueita vapaaehtoisena puistokummina.

Vapaaehtoistyöstä tulee hyvä mieli, mutta siinä saa myös paljon aurinkoa. Pitkänen kertookin käyttävänsä suojakerroin 30:n aurinkovoidetta, jos on ulkona pidempään.

– Nykyään tästä asiasta on enemmän tietoa. Meillä suojataan myös lapset ja lapsenlapset, hän kertoo.

Suojautuminen on järkevää, sillä ultravioletti- eli UV-säteily alkaa olla korkeimmillaan.

Ilmatieteen laitos kertoo, että UV-indeksi on ylittänyt tänä vuonna suojautumisrajan jo 41 kertaa.

Vuoden ensimmäiset voimakkaan UV-säteilyn päivät ajoittuvat Suomessa yleensä juhannusta edeltävälle kahdelle viikolle.

UV-säteily on voimakasta, kun UV-indeksi saavuttaa lukeman 6.

– UV-säteilyltä kannattaa suojautua aina, kun UV-indeksi saavuttaa tai ylittää suojautumisrajana pidetyn lukeman 3. Etelä-Suomessa näihin lukemiin voidaan päästä jo maaliskuun loppupuolella, Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu Heikkilä kertoo.

Tyypillisesti suojautumisrajan saavuttavia tai ylittäviä lukemia mitataan aina syyskuun puoliväliin saakka.

Ilmatieteen laitos mittaa Suomessa UV-säteilyä seitsemällä paikkakunnalla.

Turkua lähimmät mittauspisteet ovat Jokioisissa ja Utön saarella.

Turkulaisten voi kuitenkin olla järkevämpää seurata Helsingin mittauspisteen havaintoja.

– Helsingin mittaukset voivat olla luotettavampi referenssi, koska Helsinki ja Turku sijaitsevat lähes samalla leveyspiirillä. Utössä on hyvin heijastava meri, joten siellä voidaan saada vähän korkeampia lukemia, Heikkilä perustelee.

Liiallisen UV-säteilyaltistuksen välttäminen on tärkeää, sillä ihon toistuva palaminen, isot UV-säteilyaltistuksen kerta-annokset ja iholle koko ihmisen eliniän aikana kertyvä UV-säteilyn kokonaisaltistus kasvattavat riskiä sairastua ihosyöpiin.

– UV-säteilyä ei pysty aistimaan iholla samalla tavalla kuin lämpöä. Tuuli voi jäähdyttää ihoa ja tuntua ihoa vilvoittavalta, mutta tuuli ei heikennä UV-säteilyn polttavaa vaikutusta, Heikkilä korostaa.

Toinen mahdollinen harhaluulo liittyy pilviin. Toisin kuin voisi luulla, pilvet vaimentavat UV-säteilyä merkittävästi vähemmän kuin näkyvää valoa.

– Ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan. Vain paksu ja yhtenevä pilvipeite vaimentaa UV-säteilyä merkittävästi, muistuttaa Heikkilä.

Näin suojaudut UV-säteilyltä

Liialliselta UV-säteilyaltistukselta suojaavat vaatetus, voide ja varjo.

Auringon UV-säteilyltä kannattaa ensisijaisesti suojautua vaatetuksella.

Ihoalueet, joita ei voi vaatetuksella suojata, on hyvä suojata korkeakertoimisella aurinkosuojavoiteella. Erityisesti lasten herkän ihon suojaamiseen on syytä kiinnittää huomiota.

Varjoon hakeutuminen on myös helppo tapa pienentää altistusta. Siirtyminen suorasta auringonpaisteesta varjoon voi parhaimmillaan puolittaa ihoa polttavan UV-säteilyn tehon.

UV-säteily kulkee pilvien läpi. Se, kuinka paljon pilvet vaimentavat säteilyä, riippuu pilvityypistä ja pilvipeitteen yhtenäisyydestä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat