Puheenaihe

Milloin näit viimeksi puhelinpylvään? – Näin huimaa vauhtia ne katoavat nyt Suomesta

Puhelinpylväät ovat Suomessa lähes katoavaa kansanperinnettä. 

Tanja Kuisma / arkisto

Telia on kierrättänyt runsaan kymmenen vuoden aikana kaikkiaan 1,5 miljoonaa puhelinpylvästä. Pylväistä purettu puhelinkaapeli riittäisi kiertämään kaksi kertaa maapallon ympäri.

Telia kertoi tämän vuoden tammikuussa lakkauttavansa lankapuhelinpalvelut vuoden 2019 kuluessa. Lankapuhelinpalveluiden lopettaminen vauhdittaa myös puhelinpylväiden karsimista.

Suurin osa puretusta verkosta on ollut valmiiksi tyhjillään, sillä suomalaisten siirtyminen langattomaan puheeseen kirii loppusuoraa. Tarpeettomiksi käyneiden puhelinpylväiden purkaminen on jatkunut Telialla jo reilut kymmenen vuotta. 

Ensimmäiset miljoona pylvästä poistettiin vuosina 2008–2014, ja nyt runsaassa neljässä vuodessa on karsittu seuraavat puoli miljoonaa pylvästä.

Suurin osa pylväistä puretusta verkosta on ollut valmiiksi tyhjillään. Kaapelia on runsaan 10 vuoden aikana poistettu kaikkiaan 80 000 kilometriä eli pari kierrosta maapallon ympäri.

Pylväslinjojen purkaminen on vauhdittunut viime vuosina energiayhtiöiden siirtäessä  ilmajohtoja maahan toimintavarmuuden lisäämiseksi. Telian kaapeleita on vuokralla noin 220 000 tällaisessa yhteiskäytössä olevassa pylväässä, ja yhtiöllä on jäljellä noin 200 000 omaa puhelinpylvästä.

Telia on arvioinut, että käyttöön jää noin 100 000 pylvästä, jotka palvelevat esimerkiksi kallioisessa maastossa sijaitsevia tukiasemia. 

– Päivitämme niiden kaapeleita kuituyhteyksiksi, ja samalla uusimme lahotarkastusten perusteella pari tuhatta pylvästä vuodessa, kertoo projektipäällikkö Markku Harjula Telialta.

Pylväissä vuokralla olevat lankaverkot korvataan useimmiten nykyaikaisemmalla mobiilivaihtoehdolla. Pylväitä purettaessa varmistetaan aina, että asiakkailla on toimivat langattomat yhteydet ennen purkutyön aloittamista.

Puhelinpylväiden käyttöikä on noin 40 vuotta. Poistuvien pylväiden kierrätys on keskeinen osa urakkaa, sillä pitkän käyttöiän takaavan suojakäsittelyn vuoksi pylväiden uusiokäyttö on tiukasti rajattua ja käytännössä pylväät käsitellään ongelmajätteenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat