Puheenaihe

Husu Hussein nimesi kaikki PS:n kannattajat rasisteiksi – nyt tuli poliisin ratkaisu

Abdirahim "Husu" Hussein. Kuva on vuodelta 2015.

Päivi Tuovinen / arkisto

Helsingin poliisi ei epäile rikosta kaupunginvaltuutettu Abdirahim "Husu" Husseinin (sd.) twiittailussa.

Poliisille tehtiin heinäkuussa useita tutkintapyyntöjä helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun 18.–19.7.2019 julkaisemista twiiteistä, joissa poliittisen puolueen jäseniä ja äänestäjiä nimitetään rasisteiksi.

Poliisi kertoi tiistaina, ettei se epäile asiassa rikosta, joten esitutkintaa ei aloiteta.

Tutkinnanjohtaja perustelee päätöstään sillä, että puolue, puoleen äänestäjät tai puolueen kannattajat eivät muodosta sellaista ryhmää, joka vakaumuksen tai minkään muunkaan perusteen nojalla nauttisi kiihottamisrikossäännöksen tarjoamaa suojaa.

– Twiitit eivät kohdistu tunnistettavaan ja rajattuun ihmisryhmään, joten asiassa ei ole syytä epäillä myöskään kunnianloukkausta, poliisi sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat