Paikalliset

Paavo Nurmi Marathon 2019 on kaikkien aikojen suurin

Turun vilkas tapahtumakesä ja Paavo Nurmi Festival saavat arvoisensa huipennuksen lauantaina 17. elokuuta, kun 28. kerran järjestettävän Paavo Nurmi Marathonin osallistujat valtaavat kaupungin kadut.

Paavo Nurmi Marathonin ajankohta vaihdettiin viime vuonna elokuulle, ja siirto osoittautui hyväksi valinnaksi. Viime vuoden onnistunut tapahtuma ja ajankohta näkyvät tämän vuoden ilmoittautumismäärissä positiivisesti: tapahtuman kolmelle matkalle – 10 kilometrille, puolimaratonille ja maratonille – ilmoittautuneiden määrä tulee olemaan yli 3 500 juoksijaa. Tämän lisäksi lasten Paavo Nurmi Minimarathon by LähiTapiola Varsinais-Suomi liikuttaa lähes 1 000 lasta.

– Olemme pääsemässä viime syksynä asettamaamme tavoitteeseen – yhteensä 4 500 osallistujaa. Se on hyvä suunta, ja puitteet positiiviselle kasvulle on luotu onnistumisilla, toteaa Paavo Nurmi Marathonin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Rami Urho.

Paavo Nurmi Marathonin vahvuudet muodostuvat kolmen ydinasian ympärille: hyvät järjestelyt kaupungin sykkeessä, Aurajoen rannalla ja Ruissalon kauniin luonnon keskellä kulkevien reittien monipuolisuus sekä juoksijasuuruuden nimi Paavo Nurmi. Tämän kokonaisuuden ovat löytämässä myös ulkomaalaiset osallistujat.

– Ensi lauantaina nähdään Paavo Nurmi Marathonilla ennätysmäärä eri kansallisuuksia – peräti yli 40 kansallisuutta ja yli 250 ulkomaalaista juoksijaa, kertoo Rami Urho.

 

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat