Paikalliset

Turun Tuomiopäivä kerää crossfit-tähdet Aurajoen rantaan – tulevana viikonloppuna on Varsinais-Suomen ensimmäinen toiminnallisen harjoittelun kilpailu

Turussa järjestetään tulevana viikonloppuna Varsinais-Suomen ensimmäinen toiminnallisen harjoittelun kilpailu. Aurajoen rannasta käynnistyvä tapahtuma kerää Turkuun Suomen kirkkaimpia crossfit-tähtiä. Tapahtumaan on perjantaina vapaa pääsy.

Vastaavaa kilpailua ei ole ennen Varsinais-Suomessa nähty. Kaksipäiväisessä kilpailussa ottavat mittaa toisistaan Suomen parhaimmistoon kuuluvat crossfit-urheilijat.

Tapahtuma on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Osallistujaliput myytiin loppuun muutamassa tunnissa, ja katsojalippujakin on myyty jo yli neljäsataa kappaletta. Paikalle odotetaan yhteensä noin tuhatta katsojaa.

Tapahtuma alkaa perjantaina kello 18 Aurajoen rannasta ensimmäisellä lajilla. Perjantain toinen laji kisataan Samppalinnan maauimalassa.

Lauantaina kisataan kello 9 alkaen Urheilupuiston yläkentällä. Päivän aikana järjestetään yhteensä viisi eri lajia, ja kilpailu päättyy kello 19 järjestettävään palkintojenjakoon. Kilpailulajien lisäksi paikalle saapuu useita erilaisia näytteillepanijoita ruoasta urheiluvaatteisiin ja -välineisiin. Katsojat pääsevät myös ottamaan toisistaan mittaa erilaisissa kisailuissa. Lisäksi alueella on anniskeluoikeudet.

Turun Tuomiopäivässä kilpaillaan kahdessa eri sarjassa: kutsukilpailussa ja avoimessa sarjassa. Kutsukilpailussa kisaavat tapahtumaan kutsutut urheilijat, joista monet lukeutuvat Suomen crossfitin kirkkaimpaan kärkeen. Avoimessa sarjassa kilpailee neljäkymmentä naista ja miestä, jotka ovat lunastaneet kisapaikkansa ostamalla osallistujalipun.

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat