Paikalliset

Turun Messut uudistuivat konsultin avulla – " Reija pani meidät miettimään mahdollisimman hulluja asioita"

Viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotonen ja projektijohtaja Krista Ahonen esittelevät pienois-Föriä.

Janne Koivisto

Turun messukeskuksen B-hallissa on vielä väljää, mutta keskellä näkyy jotakin tuttua. Förihän se siinä.

Turkulaisille rakkaan kaupunkilautan takaa alkaa kymmenen metriä pitkä vesiallas. Viimeistely on vielä kesken, mutta altaan tunnistaa jo Aurajoeksi.

Turun Messujen kävijät pääsevät 23.–25. elokuuta onkimaan pienois-Aurajoesta kumiankkoja, joilla voi voittaa palkintoja. Onkimaan pääsee joka päivä 500 ensimmäistä kävijää.

 

Föri ja pienois-Aurajoki ovat vain kaksi pientä esimerkkiä siitä, miten turkulaisuus näkyy 90-vuotisjuhlavuottaan viettävillä messuilla. Paikallisuus on messuilla vahvasti läsnä.

Messukeskuksen viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotonen ja projektijohtaja Krista Ahonen kertovat, että messujen suunnittelu lähti siitä havainnosta, että yleismessut tarvitsevat ravistelua.

Messujen suunnitteluun otettiin mukaan edustaja jokaisesta henkilöstöryhmästä ja konsultiksi palkattiin Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n toiminnanjohtaja Reija Könönen.

– Reija pani meidät miettimään mahdollisimman hulluja asioita, ja melkein kaikki niistä liittyivät jollain tapaa Turkuun. Kun mietimme menneiden messujen vahvuuksia, paikallisuus nousi vahvasti esiin, Ahonen kertoo.

Tällä tavalla messujen kantavaksi teemaksi nousi turkulaisuus.

– Suunnittelu oli hyvin helppoa, koska kaikki innostuivat ja olivat teemasta samaa mieltä, Ahonen sanoo.

 

Turkulaisuus näkyy messuilla monella tapaa.

Koska Turku julistaa joulurauhan, messuilla päätettiin julistaa messurauha. Yleisö ehdotti messurauhan julistajaksi Jethro Rostedtia.

Messuilla pääsee torikaffeille. A-hallissa on Suurtori, B-hallissa Vähätori ja C-hallissa Kauppatori.

Koska Naantali sijaitsee lähellä, myös muumit ovat messuilla vahvasti läsnä.

Turkulaisuutta tuodaan esiin pilke silmäkulmassa. Pärkö-Luotonen luottaa siihen, että turkulaisilla riittää huumorintajua.

– Jos katson some-kommentteja, niin 99 prosenttia on ihan täysillä mukana. Uskoisin, että huumorintaju on yksi turkulaisten vahvuuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Turun Messuille rakentuu mini-Turku – luvassa kalastusta "Aurajoessa" ja torikaffet paikallisten julkkisten kanssa14.8.2019 15.00
Heidekenillä syntyneet pääsevät kulkemaan Turun Messuille punaista mattoa pitkin4.4.2019 20.29
Turun Messujen kävijämäärät kasvuun kansallisromantiikalla – Projektijohtaja: "Juuret ovat ihmisille entistä tärkeämmät"4.4.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat