Paikalliset

Poliisilta jäätävä saldo liikennevalvonnasta koulujen lähistöillä

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Poliisi valvoi liikennettä koulujen lähistöillä erityisesti koulupäivien alkamisen ja päättymisen aikoihin viime ja sitä edellisellä viikolla, jolloin koulut alkoivat.

Huomiota kiinnitettiin etenkin suojatiesääntöjen noudattamiseen sekä ajoneuvojen nopeuksiin varsinkin 12.–18.8, jolloin toteutettiin Euroopan laajuinen nopeusvalvontateema.

Poliisi sai kiinni poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan jälleen runsaasti ylinopeutta ajaneita, joista osa tapahtui koulujen läheisyydessä.

– Ylinopeuksista annettiin kahden viikon valvontajakson aikana yhteensä yli 1100 huomautusta, 900 rikesakkoa, 540 sakkoa. 123 kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, joista suurin osa huomattavan ylinopeuden perusteella, Kallio sanoo.

18 autoilijaa ohitti pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton ja 21 autoilijaa ei antanut suojatiellä kulkeneille tietä. Lisäksi todettiin 34 kuljettajan ajaneen päin punaista liikennevaloa tai jättäneen noudattamatta STOP-liikennemerkin. Kevyelle liikenteelle annettiin 8 rikesakkoa.

Turvavöitä käyttämättömiä kuljettajia tai matkustajia oli 163. Matkapuhelinta ajon aikana käyttäneitä kuljettajia todettiin 80.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat