Paikalliset

Turun kaupungin toiminta-avustusten haku alkaa

Turun kaupunki myöntää vuosittain toiminta-avustuksia yhteisöjen säännöllisen toiminnan tukemiseen. Vuoden 2020 toiminta-avustusten hakuaika on 1.10.–31.10. lukuun ottamatta liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustusta, joka tulee haettavaksi vuoden 2020 alussa.

Avustuksia haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://lomakkeet.turku.fi. Hakuaika päättyy 31.10. klo 23.59. Neuvontaa sekä teknistä tukea on saatavilla ainoastaan virka-aikana.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan pääsääntöisesti vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vuoden 2018 tilinpäätöstiedot. Tarvittavat liitteet on yksilöity hakulomakkeella.

Kaupungin yleisten avustusperiaatteiden mukaisesti avustusta ei myönnetä hakijalle, joka ei ole toimittanut tarvittavaa selvitystä edellisen vuoden avustuksen käytöstä.

Toiminta-avustusten lisäksi kaupunki myöntää avustuksia muun muassa liikunta- ja muiden tapahtumien järjestämiseen, erilaisiin toimintasuunnitelman ulkopuolisiin, kertaluonteisiin tarkoituksiin sekä yhdistysten omistamien tilojen kunnostamiseen. Avustuskohtaiset hakuajat ja ohjeet ovat tarkistettavissa osoitteessa turku.fi/avustukset.

Yleiset avustusinfot yhdistyksille ja yhteisöille (tilaisuudet ovat saman sisältöisiä) järjestetään 23.9. kello 16.30 ja 30.9. kello 16.30. Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen: lyyti.in/avustusinfo2019

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat