Puheenaihe

Kysely: Hoitajien työaikaa menee edelleen siivoamiseen ja pyykkäämiseen – Epäkohtia ei ole vielä saatu korjattua

Hoitajien työaikaa menee edelleen muuhun kuin itse hoitotyöhön. Kuvituskuva.

Arkisto / Päivi Tuovinen

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer kertoo, että hoidon laatu ja hoitajien työolot eivät ole parantuneet niin sanotun hoivakriisin jälkeen.

Keväällä mediassa nousivat esiin yksityisen sektorin ongelmat vanhustenhoidossa. Hoivakodeissa paljastui useita puutteita ja epäkohtia. Henkilöstömitoitus alittui monessa yksikössä, ja mitoitus koettiin riittämättömäksi.

Hoitajat toivat esiin eettistä kuormaa siitä, että he eivät voi hoitaa niin hyvin kuin haluaisivat ja pitäisi, tiedotteessa kerrotaan.

 

Työnantajat lupasivat asiaan pikaista muutosta. Liiton teettämän kyselyn mukaan näyttää kuitenkin siltä, että epäkohtiin ei ole ainakaan vielä puututtu.

Kyselyyn vastasi noin 2 000 liittoon kuuluvaa työntekijää, jotka työskentelevät yksityisissä hoitoyksiköissä, kuten Attendolla, Esperissä, Mehiläisessä ja Pihlajalinnassa.

 

Lähi- ja perushoitajaliitto painottaa, että hoitajien tulisi keskittyä ainoastaan hoitotyöhön. Vastaajista kaksi kolmasosaa vastasi, että työtehtäviin kuului joka päivä siivousta, pyykkäystä ja/tai ruokahuoltoa. Liiton mielestä tukityöhön täytyisi palkata työntekijät erikseen.

Jokaisen neljän konsernin työntekijöistä yli 70 prosenttia vastasi, että työntekijöiden määrää ei ole lisätty asiakkaiden hoidon tarpeen noustessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Esperi Care aloittaa pikakoulutuksen työtekijöiden saamiseksi – Tehy hämmästelee väitettä hoitajapulasta6.3.2019 12.02
Yle: Jopa 15 hoivakotiasukkaan epäillään kuolleen hoitovirheen vuoksi – omaiset kertovat järkyttävistä tapauksista6.2.2019 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat