Paikalliset

Yliopiston uusi parkkipaikka närästää – paikalta kaadetaan puita

Aurum-rakennuksen pysäköintialueen rakentaminen Turun yliopiston alakampukselle käynnistyy ensi viikolla. Työn suorittaa Asfaltti-Sarvo Oy.

Pysäköintialueen alta joudutaan raivaamaan pois puustoa, ja siksi Aurumin rakennuttaja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on sitoutunut istuttamaan kampukselle vastaavan määrän uusia puita.

– Osa puustosta istutetaan nyt rakennettavan parkkialueen reunoille ja osalle etsitään muita sijoituspaikkoja, kertoo rakennuttajapäällikkö Kimmo Mäkelä.

Aurumin kaavamääritykset edellyttävät nyt rakennettavien pysäköintipaikkojen lisäystä. Pysäköintialue valikoitui alakampukselle yhteistyössä alueen käyttäjien sekä paikallisyhdistysten kanssa viime syksynä pidetyissä infotilaisuuksissa.

Järjestelyllä saatiin sekä aiemmin pysäköintialueelle tullut autoliikenne että uusille pysäköintipaikoille tulevat liikennevirrat ohjattua Helsinginkadun kautta. Merkittävä määrä kuormittavaa ajoneuvoliikennettä saadaan poistettua Piispankadun ympäristöstä.

Uusi parkkialue on herättänyt keskustelua, ja Turun yliopisto ja SYK haluavat kuulla eri näkökulmia ja ehdotuksia sekä kertoa hankkeen taustoista ja toteuttamisesta yliopiston kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Aiheesta järjestetään keskustelu- ja infotilaisuus perjantaina 4. lokakuuta kello 9 Agoran luentosalissa XXII (Vesilinnantie 5).

Tilaisuus on avoin kaikille, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Tilaisuus pidetään suomeksi, mutta keskustelua käydään tarvittaessa myös englanniksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat