Paikalliset

TS: Raitiotie toisi uuden raportin mukaan Turkuun jopa satojen miljoonien rahavirran

Havainnekuva. Raitiotie.

Turun kaupunki

VTT:n raportti lupaa Turulle isoja rahavirtoja, mikäli se rakentaa kaupunkiin raitiotien. Turun Sanomat kertoo, että raportti lupaa Turulle tonttikaupoista ja maankäyttömaksuista 70-140 miljoonaa euroa. Lisäksi hankkeen toteutumisesta tulisi kunnallisveroja rakennushankkeiden työntekijöiltä 90-180 miljoonaa.

Haarukka on laaja, koska tiedossa ei ole, minkälaisia vuokrasopimuksia raitiotiereittien alueelle tehdään ja kuinka tiivistä rakentaminen tulee olemaan.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsasen mukaan laskelmat osoittavat, että raitiotie tuottaa oikeasti kasvua muuallakin kuin siellä, missä raiteet kulkevat.

Raportin mukaan raitiotie toisi Turkuun myös 18 000 asukasta lisää vuoteen 2050 mennessä verrattuna nykykehitykseen.

Viimeisimmän laskelman mukaan raitsikan hinta olisi 330 miljoonaa euroa, josta valtio maksaisi kolmanneksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Valtuuston puheenjohtaja hämmästyi kerrosbussikeskustelusta: "Ne eivät millään tapaa korvaa raitiotietä"1.10.2019 07.00
Vihreiden valtuustoryhmän uusi vetäjä yrittää kääntää epävarmat valtuutetut raitiotien puolelle: "Tuo Turulle aivan uutta nostetta"22.6.2019 07.00
Kokoomuksen ja demareiden rivit eniten levällään Turun ratikka-kysymyksessä31.3.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat