Paikalliset

Tuleeko kiistelty ja kohuttu Kähärin puistotie vai ei? – Turkulainen kysyi kaupunkiympäristölautakunnan jäseniltä heidän mielipidettään hankkeesta

Paula Keskikastari / Turun kaupunki

Nimellä Kähärin puistotie oleva asemakaavanmuutosluonnos on ollut pitkään Turun kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä, mutta ajatus Naantalin pikatien ja Satakunnantien yhdistävästä tiestä on ollut olemassa jo vähintään 1950-luvulta asti.

Pukkilan alueen muuttuminen sekä vuosikymmeniä keskusteluissa ollut Pitkämäen liikekeskushanke liittyvät vahvasti Kähärin puistotiehen ja siihen, tehdäänkö tie vai ei.

Asia on arka. Tiehankkeen aluetta koskevien omakotiyhdistysten jäsenet ovat montaa mieltä tien tulemisesta. Jotkut ovat vastustaneet sitä muun muassa ympäristöhaittojen ja asuinrakennusten vaurioitumisen pelossa.

 

Turkulainen kysyi Turun kaupunkiympäristölautakunnan jäseniltä kaikki puolueet huomioiden mielipidettä Kähärin puistotien asemakaavanmuutosluonnoksesta. Lautakunta käsittelee asiaa seuraavan kerran 12.11.

Lautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo (vihr.) kannattaa vaihtoehtoa 4b (vaihtoehdot on esitelty tämän jutun ohessa), jossa läpiajo asuinkaduilta katkaistaan.

– Kähärin puistotien selvityksessä on lähdetty autoliikenteen kokonaiskasvusta vaikka Turun kaupunginvaltuusto on yksimielisesti päättänyt tavoitella kestävien kulkumuotojen 66 prosentin osuutta vuonna 2029. Tämä tarkoittaa, että autoliikenne ei saa kasvaa väestönkasvusta huolimatta, vaan sen pitäisi pikemminkin vähentyä. Uuden tien rakentaminen henkilöautoille on päinvastaista kehitystä siihen nähden. Lisäksi tie olisi valtavan kallis, noin 15 miljoonaa euroa, Ilvessalo argumentoi.

Hän sanoo, että uusi tie pilaisi tärkeän viheralueen ja aiheuttaisi haittaa alueen asukkaille.

– Asuinkatujen rauhoittaminen aiheuttaisi hieman kiertotietä asukkaille, mutta autossa on ratti sen takia. Pyörällä ja kävellen liikkuminen sujuvoituisi, sillä katkaisu ei koske niitä.

 

Perussuomalaisten Juha Anttila pitää parhaana vaihtoehtoa 1.

– Mielestäni vaihtoehto tielle pitäisi säilyttää kaavassa ja katsoa tulevaisuudessa sen tarvetta. Vielä sen aika ei ole, mutta kun Pukkila ja Ratapihanalue valmistuvat, voi sen tarve olla toinen. Jos tie joskus rakennetaan, niin Pitkämäen puoleisen pään tulisi ulottua aina Alakyläntien risteykseen asti. Näin vältyttäisiin yhdeltä ylimääräiseltä risteykseltä Naantalin pikatiellä.

– Ratkaisua pohtiessa vaihtoehdot 4a ja 4b ovat mahdollisia, Elina Sandelin (vas.) kertoo.

Hänen mukaan vaihtoehdot, joissa viheralueen läpi rakennettaisiin uusi tieväylä, ovat luontoarvojen ja asumisviihtyvyyden kannalta kestämättömiä ja ratkaisuina vanhanaikaisia.

– Oletettua kasvavaa autoliikennettä alueella tulisi hillitä myös tarkastelemalla kriittisesti esimerkiksi Pukkilan asemakaavan uudisrakentamisen määrää, Sandelin lisää.

– En ole varma, osaanko vielä vastata, koska kyseessä on vasta luonnosvaihe. Jos ylipäätään päätämme jatkaa suunnittelua niin on selvää, että tässä vaiheessa ei tehdä lopullista ratkaisua, kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Olli A. Manni (kok.) toteaa.

Keskustan Seppo Muurinen sanoo, että puolueen valtuustoryhmän jäsenet keskustelevat asiasta viikonloppuna ennen tiistaina 12.11. pidettävää seuraavaa kokousta, jonka esityslistalla Kähärin puistotie jälleen on. Muurinen ei ota kantaa ennen kokousta.

 

Sdp:n Ville Lintunen kannattaa virkamiesten pohjaesityksenä olevaa ja asiantuntijoiden suosittelemaa vaihtoehtoa 1.

– Tärkeää on nähdä, että nyt laadittava kaava ainoastaan mahdollistaa katuyhteyden rakentamisen paikkaan, johon siitä on ollut varaus jo 1950-luvulta alkaen. Kaavapäätöksellä ei vielä rakenneta yhtäkään katua, vaan pidetään rakentamiselle edelleen mahdollisuus auki, jos tarve sitä vaatii 2030-luvulla, Lintunen muistuttaa.

Asiassa on Lintusen mukaan myös kääntöpuoli. Pukkilan alueen asukasmäärän merkittävä kasvu ja alueen sijoittuminen Turun ruuhkaisimpien katujen Koulukadun ja Puistokadun läheisyyteen sekä ratapihahankkeen tuoman yksityisautoilun lisääntyminen Köydenpunojankadulla ovat ennusteiden mukaan lisäämässä merkittävästi autoilun määrää alueella.

– Vaikka prosentuaalisesti joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn liikenneosuudet tulevaisuudessa Turussa kasvavat ja niihin tullaan Pukkilan alueella panostamaan, niin yksityisautojen ajosuoritteiden määrä alueella ei minkään selvityksen mukaan ole nykyisestä laskemassa merkittävästä asukasmäärän kasvusta johtuen.

– Autoliikenteen määrän moninkertaistuminen pienillä pihakaduilla ei ole todellakaan toivottavaa kehitystä varsinkin, koska se heikentäisi merkittävällä tavalla alueen asumismukavuutta, liikenneturvallisuutta sekä pahimmillaan vaurioittaisi rakennusten perusteita, Lintunen sanoo.

Edit 9.11. kello 11.45: Muutettu Seppo Muurisen kommentissa tarkoittamaan keskustelua Keskustan valtuustoryhmässä.

Edit  9.11. kello 11.50: Muutettu alueen omakotiyhdistysten olevan hankkeesta montaa mieltä ja että jotkut ovat vastustaneet.

Vaihtoehdot

Vaihtoehdot eroavat toisistaan Vakka-Suomentien länsipuolella. Vaihtoehto 1 kulkee osin nykyisellä puistoalueella ja osin nykyisistä teollisuustonteista erotettavalla alueella Pukkilan kaava-alueen pohjoispuolitse Pitkämäenkadulle saakka. Pitkämäen liikekeskuksen kaava-alueen kautta katuyhteys jatkuisi edelleen Naantalin pikatielle.

Vaihtoehdossa 2 linjaus kulkisi Vakka-Suomentieltä länteen ensin samaa linjausta vaihtoehdon 1 kanssa ja sitten Pukkilan kaava-alueen kautta nykyistä Klinkkerikatua Pitkämäenkadulle.

Vaihtoehdossa 3 linjaus kulkisi Vakka-Suomentieltä länteen Inkilänkadun ja Klinkkerikadun kautta. Vaihtoehdoissa 2 ja 3 uutta katuyhteyttä ei ole mahdollista jatkaa Naantalin pikatielle saakka vaan ajo Naantalin pikatielle tapahtuisi Pitkämäenkatua käyttäen.

Vaihtoehtona 4 on Kähärin puistotien asemakaavavarauksesta luopuminen, jolloin Pitkämäenpuisto ja Kylänalustanpuisto säilyvät viheralueena. Tällöin jatkossa alueen asuntokaduilla tulee joko sopeutua kasvaviin liikennemääriin tai katkaista nykyiset asuntokadut laaja-alaisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hanke Kähärin puistotiestä tulee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn18.10.2019 14.42
Kähärissä pestään viemäreitä – työ sulkee ajokaistoja20.11.2017 08.46
Kähärin koulu juhlii avoimin ovin16.1.2015 08.35
Raunistulan ja Kähärin koulujen puolesta26.11.2014 09.34
Kokoomus haluaa Kähärin koululle aikalisän24.11.2014 14.43
Kähärin puistotietä ei rakenneta24.10.2014 12.30
Kähäriin kolme uutta kerrostaloa23.10.2013 12.29
Kähärissä avattiin uusi päiväkoti26.11.2012 10.28

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat