Paikalliset

Turkuun tulee ensi kesäksi uusi musiikkifestari

Suurtori. Kuvituskuva.

Tomi Kangasniemi

Vanhalla Suurtorilla on ensi kesäkuussa uusi festivaali. Skatepunkiin, punkrockiin sekä hardcoreen keskittyvä ja NOFX-yhtyeen keulahahmon Fat Miken perustama Punk in Drublic on Yhdysvalloista Eurooppaan laajentunut kiertävä festivaalikonsepti. Ensimmäistä kertaa Suomessa Turun Vanhalla Suurtorilla 4. kesäkuuta järjestettävän ulkoilmatapahtuman liput tulevat myyntiin tiistaina 3. joulukuuta.

Punk in Drublic -festivaalin itseoikeutettuna pääesiintyjänä nähdään vuosikymmenen odotuksen päätteeksi Suomeen saapuva NOFX, jonka vuonna 1994 ilmestyneen klassikkoalbumin mukaan Punk in Drublic -kiertue on myös nimetty. Poliittisesti kantaaottavana ja samalla myös humoristisista kappaleistaan tunnettu nelikko on skatepunkin kaikkien aikojen merkittävimpiä nimiä.

Pitkän tauon jälkeen paluun esiintymislavoille tekevä Circle Jerks kuuluu hardcore-punkin legendaarisimpiin yhtyeisiin. Kalifornialaisbändi juhlistaa tulevilla comeback-keikoillaan ikonisen ”Group Sex” -debyyttialbuminsa 40-vuotisjuhlia. Circle Jerksin nykyisessä kokoonpanossa nähdään alkuperäisjäsenet vokalisti Keith Morris (Black Flag, OFF!), kitaristi Greg Hetson (Bad Religion) ja basisti Zander Schloss (The Weirdos) sekä myöhemmin kerrottava rumpali.

Skatepunk-kattausta vahvistavat melodisesta pikapunkistaan tunnetut Pennywise ja Face to Face. Ohjelmistoon on luvassa vielä kaksi myöhemmin julkistettavaa esiintyjää.

Punk in Drublic järjestetään Turun keskustassa sijaitsevalla Vanhalla Suurtorilla ennen samalle alueelle rakennettavaa Kesärauha-festivaalia. Kaksi esiintymislavaa sisältävän päiväfestivaalin kattauksen täydentävät monipuoliset baari- ja ravintolapalvelut. Fullsteam Agencyn ja Sunborn Liven yhteistyönä järjestämään tapahtumaan on myynnissä vain rajoitettu määrä lippuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat