Paikalliset

Juttua täydennetty kommenteilla: Yli 35 vuotta joukkueelle työskennellyt "Mr. TPS" jää eläkkeelle – "Menestyksen vuodet tulevat uudestaan"

Tomi Kangasniemi

"Mr. TPS" eli HC TPS:n markkinointipäällikkö Rauno Sjöroos jää eläkkeelle. 1980-luvun alusta asti TPS:ssä työskennellyt Sjöroos ilmoitti asiasta tänään TPS:n jääkiekkojoukkueen puurojuhlassa. Uutinen yllätti jopa monen pelaajan.

Sjöroos on työssä enää tämän viikon ja jää sitten lomien kautta eläkkeelle.

– Päätös on kypsynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana ja nyt tuli olo, että ehkä on kuitenkin nyt aika siirtyä. Nyt on hyvä hetki, kun aletaan touhuamaan seuraavaa kautta, Sjöroos kommentoi Turkulaiselle.

Hän kertoo, että nyt tuntui siltä, että on aika jättää työ nuoremmille.

Sjöroosin mukaan vuodet TPS:ssä ovat tarjonneet niin hienoja kuin karvaitakin hetkiä. Hienoista kokemuksista hän mainitsee esimerkiksi Suomen mestaruudet, kuten ensimmäisen vuonna 1989.

– TPS oli pärjännyt aina runkosarjassa hyvin ja kun ensimmäinen mestaruus kolahti, oli hieno nähdä, mikä merkitys Tepsillä on kaupungille ja koko Turun talousalueelle. Positiivisuus ja yhteisöllisyys olivat silloin huipussaan.

Tällä hetkellä TPS roikkuu SM-liigan sarjataulukossa toiseksi viimeisellä sijalla. Sjöroos kuitenkin uskoo, että ahdingosta noustaan ja että nuorisopuolelta nousee lähivuosina tähtiä.

– Menestyksen vuodet tulevat uudestaan, hän vakuuttaa.

63-vuotiaalla Sjöroosilla on pelaajatausta. Hän oli pelaajaurallaan maalivahtina SM-sarjassa ja SM-liigassa vuosina 1973–1981. Hän voitti yhden suomenmestaruuden.

Sjöroos edusti pääsarjatasolla Turun Tovereita vuosina 1973–1975, Turun Palloseuraa vuosina 1975–1978 ja 1980–1981 sekä Tampereen Koo-Vee:ta kaudella 1979–1980.

 

Muokattu 17.12. kello 13.30: Lisätty Sjöroosin kommentit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat