Raskauspahoinvointi vaatii rajuimmillaan sairaalahoitoa

Nyt on parempi olo, kun tietää, että lapsi ei kärsi pahoinvoinnistani, toista lastaan odottava Saara Nevala sanoo.

Turkulainen Saara Nevala odottaa toista lastaan –  siitä huolimatta, että ensimmäinen raskaus oli suoraan sanottuna helvetillinen.

Pahimpina päivinä Nevala oksensi niin monta kertaa, että ei jaksanut enää niitä laskea. Vessanpytty ja sininen ämpäri kuuluivat arkipäivän varusteisiin lähes raskauden puoliväliin asti. Nainen oli välillä niin heikossa kunnossa, että puoliso joutui kantamaan hänet sänkyyn.

Myös sairaalaan oli hakeuduttava monta kertaa.

– Tuli sellainenkin hetki, kun sanoin, että ottakaa tämä pois, en jaksa enää, vaikka raskaus oli hyvin toivottu, nuori äiti kertoo.

Nevala kuuluu siihen alle 2,5 prosentin ryhmään odottavia äitejä, joilla on hyvin vaikea raskauspahoinvointi. Asiasta ei ole juuri puhuttu julkisuudessa ja siksi naiset kohtaavat vähättelyä, leimaamista, tuomitsemista ja jatkuvaa ymmärtämättömyyttä.

Jopa terveydenhuollon ammattilaiset voivat suhtautua raskauspahoinvointiin vähättelevästi, sen Nevalakin joutui kokemaan:

– Kun hakeuduin pääterveysasemalle, sieltä sanottiin tylysti, että et sä tänne kuulu. Olin kuitenkin niin heikkona, että heidän oli pakko laittaa tippaan.

Raskauspahoinvointi ei ole vain yökötystä ja oksentelua, vaan kun sitä jatkuu viikkokausia, kuukausia, jopa koko raskausajan. Kaikkein vakavimmillaan se vie naisen hengenvaaralliseen tilaan. Suolisto alkaa krampata, nainen kokee jatkuvaa kipua. Silloin ollaan jo vaaratilanteessa, kun odottajan virtsaan erittyy ketoaineita. Tällöin tilasta käytetään nimeä hyperemesis gravidarum (hyperemeesi).

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Päivi Polo Turun yliopistollisesta keskussairaalasta (Tyks) kertoo, että ääritapauksessa eteen voi tulla jopa raskaudenkeskeytys.

– Yhden kerran urallani on jouduttu se tekemään. Raskaudenkeskeytykset pahoinvoinnin vuoksi ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Kun nainen on oikein uupunut, hän saattaa pyytää raskaudenkeskeytystä. Sairaalassa odottajalle annetaan suonensisäistä nesteytystä ja häntä motivoidaan jatkamaan raskautta. Kun oloa saadaan hiukan helpotettua, äiti yleensä jaksaa taas päivän kerrallaan.

Tyksissä raskauspahoinvointiin suhtaudutaan hyvin vakavasti, sillä se on hyvin yleinen ja oireet vievät nopeasti äidin huonoon kuntoon. Peräti 85 prosenttia odottajista kärsii raskauspahoinvoinnista. Käytännössä se tarkoittaa, että raskauspahoinvointia on noin 40 000 naisella Suomessa vuosittain.

– Pahoinvointi alkaa yleensä niin raskauden alkuvaiheessa, että ensimmäiseen neuvolakäyntiin on vielä 1–1,5 kuukautta. Äiti on siis pahoinvointinsa kanssa aivan yksin, raskauspahoinvoinnista väitöstutkimusta tekevä Miina Nurmi toteaa.

Nurmi alkoi koota tietoa raskauspahoinvoinnista oman raskautensa aikana.

– Minulla oli alkuraskauden aikana kuvottava olo ja kun se sumu hälveni, aloin koota tietoa nettisivustolle. Toivon, että odottavat äidit löytävät nyt sieltä sivustolta tutkimustietoa raskauspahoinvoinnista.

Yksi tieto on odottaville äideille ehkä kaikkein tärkein:

–  Sikiö saa energiaa, vaikka äiti näivettyy. Raskauspahoinvointi ei lisää sikiön epämuodostuma- tai kehitysriskiä, dosentti Päivi Polo korostaa.

Käyttäjän Teija Uitto kuva