Lauri Kattelus

Kunhan on penkki

Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus.

Eräänä aamuna vanhempi rouva soitti minulle hyvin murheissaan. Keskustan rakennustöiden takia bussipysäkkejä on ripoteltu aikaisempaa laajemmalle alueelle. Rouvankin vakiopysäkki oli muuttanut torin reunalta puutorin laidalle.

Kiirehdin nopeasti pahoittelemaan muutoksen kaaosta. Turun voimakkaasti kehittyvä ydinkeskusta elää myllerryksen aikaa, kun samanaikaisesti remontissa ovat sekä tori, Hansa-kortteli sekä Wiklundin tavaratalo. Tämäkin on vasta alkua, jos laajasti kiitosta saanut keskustavisio alkaa toden teolla toteutua.

Kerroin myös, kuinka jo käynnissä olevat toriparkin rakennustyöt tai visioissa kaavaillut liikenteen muutokset jakavat jyrkästi mielipiteitä ja, että ymmärrän täysin, mikäli nämä muutokset eivät ole rouvan mieleen. Takaraivosta puski esiin muutosta anteeksipyytelevä selittely.

Olin kuitenkin liian hätäinen. Rouva toppuutteli pahoittelujani ja kertoi, kuinka muutos on ihan tervetullut. Keskusta kaipaa piristystä ja Turkuhan on jatkuvasti muuttunut – ja vain parempaan suuntaan. Soiton tarkoitus ei ollutkaan arvostella myllerrystä. Rouva kertoi, kuinka entisellä pysäkillä oli penkki, jossa istuen oli mukava odotelle linja-autoa ja katsella keskustan vilinää. Uudelta pysäkiltä penkki puuttui. Olisiko mitenkään mahdollista saada pysäkille niin kovin mukavaksi koettu penkki odotteluun ja väsyneiden jalkojen lepuuttamiseen?

Voi, että nolotti. Lupasin pikimmiten yrittää hoitaa asian kuntoon. Samalla muistutin itselleni, että muutosta ei tarvitse pyytää anteeksi. Päinvastoin, muutosta täytyy vaatia ja puskea eteenpäin – kaupunki ei ole valmis. Sitä suurin osa turkulaisistakin odottaa. Samalla kuitenkin huolehtien siitä, että perusasiat pysyvät kunnossa. Pysäkin penkin pitää löytyä jatkossakin.

Taivaan rantaa voidaan maalata monenlaisilla visoilla ja tavoitteilla, mutta maalarikin tarvitsee penkkinsä, jotta yltää tarpeeksi korkealle.

Lauri Kattelus (kok.)

Kirjoittaja on Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Lauri Kattelus

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet